Pelien pelaaminen on usein osa mensalaisten tapaamisten ohjelmaa. Jenni Karttunen (vas.) ja Saija Mankinen rentoutuvat välillä hieman kevyemmänkin pelin parissa.

Mensa on kansainvälinen älykkyysjärjestö, jonka jäseneksi voi liittyä jokainen, joka saa älykkyystestistä tarpeeksi korkean tuloksen. Yhteistä mensalaisille on uteliaisuus, avoimuus ja kiinnostus moneen asiaan.

Mensan jäseneksi voi liittyä, jos saa älykkyystestistä paremman tuloksen kuin 98 prosenttia väestöstä. Yhdistyksessä on maailmanlaajuisesti noin satatuhatta jäsentä, mutta läheskään kaikki testissä korkean pistemäärän saaneet tai jäsenyyteen oikeutetut eivät ole jäseniä.
Mensa on perustettu 71 vuotta sitten ja toimintaa on Suomessa ollut 51 vuotta. Suomen Mensa ry:llä on 15 aktiivisesti toimivaa paikallisosastoa ympäri maata ja maanlaajuisesti toimiva Mensanuorten ryhmä. Pohjois-Savossa jäseniä on noin 90.

Kiinnostavia kokoontumisia

– Paikallisosastoissa jäsenet voivat tavata toisia mensalaisia kiinnostavan ja stimuloivan tekemisen äärellä, aiheena voi olla jokin älyllinen teema tai kevyempi illanvietto. Kokous tai muu tapahtuma meillä on noin kerran kuukaudessa, Pohjois-Savon paikallisosaston puheenjohtaja Saija Mankinen esittelee.
Ravintola-alalla työskentelevä Saija on ollut Mensan jäsen viisi vuotta.
– Yhdistystoiminta tarjoaa myös hyvän kanavan löytää uusia tuttavuuksia esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuttaessa.
Paikallisosaston sihteeri Jenni Karttunen toimii myös Suomen Mensan varapuheenjohtajana ja yhdistyksen tiedottajana. Hän on ollut jäsen kymmenen vuotta ja hän työskentelee tutkijatohtorina A.I. Virtanen Instituutissa.

Erilaisia ihmisiä

Jenni korostaa sitä, että yhdistyksessä on samanhenkisiä, mutta taustoiltaan hyvin erilaisia ihmisiä.
– Toimintamme on kiinnostavaa, mukavaa ja siinä todella viihtyy. Jäsenemme ovat eri-ikäisiä, heillä on erilainen koulutus ja tausta, mutta kaikki ovat tasavertaisia, Karttunen sanoo.
Yhteistä kaikille on myös avoimuus, uteliaisuus, kiinnostus moneen asiaan ja siihen, että pääsee tekemään uusia asioita.
– Mensan toiminnassa pääsee tekemään paljon ja oppii sen avulla uutta. Itse olen esimerkiksi järjestänyt isoja tapahtumia ja toiminut tiedottajana, Jenni kertoo.
– Kun on toiminnassa mukana, syntyy myös valtakunnallinen tuttavapiiri syys- ja kevätkokouksineen, Saija sanoo.