MAGIA Keittiöiden ammattimiehet. Takarivissä vasemmalta Mika Korkalainen, Mika Metso ja Santeri Malkki. Eturivissä toimitusjohtaja Toni Tanskanen etualalla ja Oiva Heikkinen istumassa oikealla.

Kuopion Forema Keittiöt siirtyi viime vuonna Insaco Oy:n omistukseen. Forema Keittiöiden vuoteen 1983 ulottuva historia jatkuu nyt uuden nimen alla. MAGIA Keittiöt yhdistää Foreman parhaat perinteet uudenlaiseen konseptiin. MAGIA tarjoaa entistäkin parempaa, kokonaan paikallista palvelua ja kokonaisvaltaista osaamista yhdistettynä Insaco Oy:n vahvaan ja monipuoliseen rakennusosaamiseen.

Forema Keittiöt oli yksi Suomessa toimivista 17 itsenäisen paikallisyrittäjän muodostamasta yritysketjusta. Savon Forema aloitti toimintansa jo vuonna 1983 ja toimi vuoteen 1987, jolloin veljekset Pasi ja Antti Lappalainen ostivat Savon Foreman liiketoiminnan. Vuosina 1987-2017 Forema Keittiöt toimitti Pohjois-Savon talousalueelle keittiökalusteita yli 30 000 asuntoon.
1990-luvun puolivälissä Forema Keittiöt alkoi panostaa kokonaisvaltaisiin kodin ja julkisten tilojen keittiökalusteratkaisuihin. Vuonna 2007 Antti Lappalainen möi osakkeensa yhtiöstä veljelleen Pasille, jonka pitkä ura Forema Keittiöiden parissa sai 2017 hyvän päätöksen. Tuolloin korjausrakentamiseen erikoistunut Insaco Oy teki yhtiön liiketoiminnasta ostotarjouksen, joka myös hyväksyttiin.

Uudella nimellä eteenpäin

Insaco Oy ja Forema Keittiöt olivat tehneet jo pitkään yhteistyötä yhteisellä toimialalla, joten siirto oli molemmille luonteva. Toimitusjohtaja Toni Tanskanen valottaa miksi Forema Keittiöt jää nyt nimenä historiaan ja MAGIA Keittiöt jatkaa sen parhaita perinteitä luoden samalla uutta.
– Kun liiketoiminta siirtyi Insaco Oy:n omistukseen, oli päivänselvää, että hyvän maineen omaava Forema Keittiöt saa jatkaa liiketoimintaansa entisellä nimellään. Halusimme kuitenkin tarjota asiakkaillemme aivan uudenlaisen konseptin. Yhtiön laajentumiselle olisi tullut Forema Keittiöt -nimensä vuoksi este muissa Suomen kaupungeissa, siksi oli aika ideoida uusi nimi. Halusin, että yhtiön nimen pitää olla arvokas, lyhyt ja kuulijan korvassa helposti erilaiseksi muotoutuva. Siksi yhtiön nimeksi tuli MAGIA Keittiöt. Nyt jatkamme tätä tarinaa uudella nimellä ja katsomme mihin tulevaisuus meidät johtaa, Tanskanen kertoo.

Mittatarkkuutta yksilöllisesti

MAGIA Keittiöt palvelee asiakkaitaan paikallisesti ideoinnista mittatarkkaan toteutukseen saakka. Valikoimassa ovat tuttuun tapaan keittiö- ja kylpyhuonekalusteet, todella laadukkaat Siemens ja Gram -kodinkoneet, liukuovet sekä joustavat säilytysratkaisut kaikkiin kodin tiloihin. Saman katon alta Koppelokujalta löytyvät myös suunnittelu- ja asennuspalvelut.
– Tärkeä vahvuutemme on se, että olemme aidosti paikallinen toimija jonka vahvuutena on tarjota kaikki palvelut itse ilman alihankkijoita, näin pystymme tarjoamaan asiakkaille sen mitä muut kilpailijamme eivät pysty. Meillä on oma tuotantohalli, jossa teemme mittatarkat työt kaikenlaisiin koteihin. Mittatarkkuutta vaativat esimerkiksi liukuovikaapistot, joiden vakiomallit eivät aina sovi kun katon ja lattian väliin ei enää halutakaan jäävän tyhjää tilaa turhan takia, Toni Tanskanen muistuttaa.

Käytännöllistä tyylikkyyttä

Kodin sydän on keittiö, ja se on myös MAGIA Keittiölle selkeä painopistealue. MAGIA tarjoaa uudistuneen malliston, eikä tavoittele liioittelevaa prameutta, vaan käytännöllisyyttä, mikä syntyy toimivista perusmalleista eri hintaluokissa. Muuttuvilla elementeillä keittiö räätälöidään halutunlaiseksi kokonaisuudeksi, Toni Tanskanen kertoo ja muistuttaa MAGIA Keittiöiden ketterästä toimintamallista.
– Yksinkertaisimmillaan asiakkaalla on valokuva tai näkemys haluamastaan keittiön ulkonäöstä, tämän jälkeen käymme ottamassa tarkat mitat ja pian syntyy 3D havainnekuva uudesta MAGIA keittiöstä. Paikallisena toimijana pystymme reagoimaan nopeasti, myös yllättäviinkin muutoksiin. Toimialalla on Kuopion alueella kova kilpailu, mutta koemme sen vain positiivisena asiana. Kun tuote ja palvelu on kunnossa, on vertailupohja omalle tekemiselle tervetullutta. Luotamme kyllä MAGIA-keittiöiden pärjäämiseen, paikallisuuden lisäksi tukena on Insaco Oy:n muu osaaminen. Nyt saman katon alta löytyvät kattavammat palvelut kuin moni arvaakaan. Tilanne on varsin MAGIA hänen kannaltaan, jonka lähiaikojen suunnitelmissa on pistää keittiö tai vaikka koko koti uudenlaiseksi, Tanskanen linjaa lopuksi.

Selkeästä valikoimasta on helppo löytää haluamansa, niin netissä kuin MAGIA Showroomissakin. Valikoima monipuolistuu koko ajan, Toni Tanskanen lupaa.

p

MAGIA Keittiöt
Showroom ja tehdas
Koppelonkuja 11
70820 Kuopio
puh. 017 363 3501
ma – pe 8 – 16.30
muina aikoina sopimuksen mukaan
www.magiakeittiot.fi

Insaco Oy
Ketotie 11
70700 Kuopio
puh. 040 163 4668
ma – pe 7 – 16
www.insacooy.fi