40-vuotias H.Raatikainen on kasvanut yhden miehen yrityksestä arvostetuksi osakeyhtiöksi, joka työllistää kymmeniä henkilöitä. Tähän kuvaan ehtivät (vas.) Sami, Pasi, Janne, Kirsi, Paavo ja Mika, ylhäällä ohjaamossa Teppo.

Maanrakennus, -kone, ja kiinteistönhoitopalveluja ammattitaidolla tuottava H. Raatikainen Oy aloitti toimintansa vuonna 1978, yhden miehen yrityksenä lumiurakoinnilla.
Toiminta on laajentunut vuonna 2005 alkaen maan- ja viherrakentamiseen.
Nykyisin palveluihin kuuluvat myös viheralueiden ylläpito ja hoito, talojen ja kiinteistöjen remontointi ja korjauspalvelu. Yritys toimii tällä hetkellä Kuopion ja Varkauden talousalueella. Yritys työllistää keskimäärin 14 – 20 henkilöä. H. Raatikainen tunnetaan luotettavana ja monipuolisena yrityksenä.

Nykyinen toimitusjohtaja Paavo Raatikainen on ollut mukana töissä pienestä pitäen. Aina kun aikuisten silmä vältti, Paavo juoksi traktorille.

Heikki Raatikainen perusti H.Raatikaisen vuonna 1978. Aluksi yritys toimi maatalouden ohessa.

Aluksi toiminta alkoi lumiurakoinnilla.Talviset ulkoalueiden kiinteistönhuoltotyöt lumenajoineen ja kuormauksineen kuuluvat edelleen yrityksen palveluihin.

 

Heikki Raatikainen menehtyi vuonna 2007. Viimeisessä yhteisessä kuvassa Heikki yhdessä Paavon ja Paavon pojan Samin kanssa. Myös Sami on mukana perheyrityksen toiminnassa.

p

H. Raatikainen Oy
Mestarinkatu 16
70700 Kuopio
Puh. 044 766 9142
posti@h-raatikainen.fi
www.h-raatikainen.fi