Oulussa kisaillaan ilmakitaran mestaruuksista, mutta Kuopiollakin on oma ilmainstrumentti-kilpailunsa. Ilmaharmonikan MM-kulta on tänä vuonna jaossa jo 20.kerran. Leikkimielinen kilvansoitto virtuaalihanurin virtuoosien kesken on olennainen osa Kaikenmaailman Muusikoiden Pikkujouluja. Tapahtuma järjestetään ensi vuonna 30 vuotta täyttävässä ravintola Ottopojassa sunnuntaina 17.12. klo 17. alkaen. Tapahtuman ideoija ja puuhamies Veli-Matti Kurkinen kertoo pikkujoulujen olevan joka vuosi odotettu musiikkiväen kokoontuminen.

– Ydinidea pikkujouluissa on keikkamuusikoiden yhteisöllisyyden edistäminen ja vertaisryhmä-tyyppinen rentouttava jamboree. Sunnuntai-ilta juuri ennen joulua on sitä aikaa, että kaikilla alkaa olla pikkujoulukiireet takana, mutta vielä eivät joulukiireet vaikkapa perheen kanssa ole alkaneet. Pikkujouluissa totta kai jamitellaan koko ilta, silloin tanssimuusikot rokkaavat ja hevimiehet humppaavat. Joskus muinoin soitto soi glöginkin voimalla, mutta nykyään moni saapuu kavereita tapaamaan automiehenä. Pikkujouluihin ovat tervetulleita kaikensortin muusikot ja pelimannit, muut esiintyjät ja ravintola-alan ammattilaiset, Kurkinen vinkkaa.

Ilmaharmonikan MM-kisaan ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä Ottopojassa. Elävää musiikkia on tarjolla rennolla rytmillä aina klo 24 asti, luvassa on myös kinkkuarvontaa ja muuta hauskaa ohjelmaa.