Lihapisteeltä löytyvät juhlapöydän kruunaavat lihat sekä Kari Voutilaisen varmat vinkit valmistukseen.

Pääsiäispöydän perinteinen lihaherkku on lampaanliha. Kauppahallin Lihapisteessä se on taatusti kotimaista.

Lampaanlihan valmistusta on turha arastella. Viulu ja kare kypsyvät mureaksi uunissa melkein itsekseen, kare paistuu meheväksi pannullakin.
Maustamisessa on omat niksinsä.
– Valkosipulia ei saa lampaanlihasta unohtaa. Rosmariini, minttu, timjami ja muut yrtit sopivat myös erinomaisesti, Kari Voutilainen vinkkaa.
Viulun tai kareen kaverina maistuvat reilut valkosipuliperunat ja hyvä kastike.

Vapun lihaherkut

Nakit kuuluvat ehdottomasti vappuun. Lihapisteestä saa Lihaniekan nakkeja, joiden lihapitoisuus on peräti 90 prosenttia.
Nakkien kylkeen aattoillan herkuttelupöytään ja vappuaamun brunssille sopivat myös leikkeleet. Ja jos vappuna pääsee grillaamaan, ei kunnon pihviäkään voi unohtaa!

 


Karitsankare

4 hengelle
800 g karitsankaretta (n. kaksi karetta)
5 keskikokoista valkosipulin kynttä
yrttejä maun mukaan
(rosmariinia, timjamia, minttua)
suolaa
mustapippuria
n. 1/2 dl oliiviöljyä
Sekoita yrtit ja mausteet oliiviöljyyn. Purista valkosipulin kynnet sekaan. Hiero seos kareiden pintaan ja anna maustua noin tunnin ajan huoneenlämmössä. Ruskista kareen pinta pannulla ja laita uuniin 200 asteeseen noin 15 – 20 minuutiksi. Anna vetäytyä folion alla noin 10 minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoile valkosipuliperunoiden ja punaviinikastikkeen kera.

p

Lihapiste
K. Voutilainen
Kuopion Kauppahalli
ma – pe 8 – 17, la 8 – 15
puh. 017 261 7632
kari@lihapiste.fi
www.lihapiste.fi
Myös Facebookissa