Kauneimmissa Joululauluissa soivat rakkaimmat joululaulut.

Kauneimmat Joululaulut raikuvat jälleen monissa paikoissa. Tänä vuonna joululauluja lauletaan jo 45. kerran ja Kuopiossakin yli 60 eri tilaisuudessa.

Yksi hyvä mahdollisuus virittäytyä joulun tunnelmaan on torstaina 14.12. Päivärannan Pysäkillä, jossa Kauneimpia Joululauluja lauletaan klo 18 – 19.30. Musiikista vastaa kanttori Joona Saraste ja Puijon Kirkkokuoro. Tilaisuuden juontaa seurakuntapastori Teemu Voutilainen.

Lahjoita nuorelle parempi elämä

Tänä vuonna joululaulut soivat syrjäytymisvaarassa olevien nuorten puolesta. Nyt onkin hyvä tilaisuus tehdä hyvää, sillä Kauneimmissa Joululauluissa kerätyt varat ohjataan Suomen Lähetysseuran työhön heikoimmassa asemassa olevien nuorten koulutuksen, ammatin ja hoivan edistämiseksi.

Kauneimmat Joululaulut Päivärannan Pysäkillä 14.12. klo 18-19.30 osoitteessa Lakeissuontie 1.

 

Muut Kuopion seurakuntien järjestämät Kauneimmat Joululaulut -tilaisuudet löytyvät Kuopion evankelis-luterilaisten seurakuntien sivuilta.