Ponssen metsäkone on Kurosen Jennylle mieluisa työväline.

Ponssen metsäkone ryskää savolaismetsässä. Tien varressa puupino kasvaa kovaa vauhtia. Kaikesta näkee että koneen ohjaimissa on osaava metsäalan ammattilainen.

Siilinjärveläinen Jenny-Emilia Kuronen on työharjoittelussa Koneteko Pitkäsellä. Vuosi sitten on käyty Toivalan Metsäkoululla metsurikoulutus ja elokuussa alkaneen motokurssin opit soveltuvat nyt käytäntöön. 25-vuotias neitokainen suuren metsäkoneen ohjaimissa ei ole niin erikoinen juttu kuin äkkiseltään luulisi.
– Isäni on metsuri ja lapsesta asti kuljin hänen mukanaan metsässä. Metsä on kyllä vahvasti geeneissä, onhan ukkinikin äidin puolelta metsuri. Pottiputki annettiin käteen jo pikkutyttönä ja siitä se innostus metsäalalle alkoi, taimenistutuksesta. Lukioaikaan pohdin muitakin ammattivaihtoehtoja ja muun muassa poliisin työ kävi mielessä. Kouluavustajanakin ehdin olla lukion jälkeen mutta lopulta päätös kirkastui, minusta tulisi metsäkoneenkuljettaja. Isäkin kannusti, sillä metsähommissa työllistäisin itseni ympärivuotisesti. Kesällä tekisin metsurinhommia ja talvella ajettaisiin konetta, Jenny muistelee uranvalintansa vaiheita.

Turvallisuutta ja tekniikkaa

Työturvallisuuteen panostetaan nykyään todella paljon. Metsässä työskennellään kypärä päässä ja varusteet sekä työtavat ovat aina asianmukaiset. Entisaikojen raskaista sahoista ja tukkikämppäyöpymisistä on tultu valtaisa matka nykypäivän olosuhteisiin. Nykypäivän metsäammattilainen ei istu pakkasessa hevosen vetämän puukuorman päällä, vaan lämpimässä ohjaamossa ergonomisella penkillä edessään näyttöjä ja mittareita lähes lentokoneen tapaan. Jenny Kuronen muistuttaa kuitenkin kaiken takana olevan edelleen ihminen.
– Vaikka moderni metsäkone onkin tekniikaltaan huippulaite, sitä ohjaa silti aina ihminen. Kone ei omin päin katko, karsi ja tee laskutoimituksia. Puut on apteerattava eli kaatokohdat mietittävä jo pystyssä ollessa ja on myös arvioitava etukäteen minkä verran tukkia ja kuitua puusta kertyy. Toki tekniikka auttaa niinkin että tuki on aina langan päässä ja paikannusjärjestelmien avulla ollaan töissä aina tismalleen oikealla paikalla.

Metsässä on leipää jatkossakin

Jenny uskoo että metsäalalla tulee riittämään työtä tulevaisuudessakin. Kuopion alueelle on tulossa uusia toimialan tehtaita ja tuotantolaitoksia ja alan osaajille on puuhaa. Alansa taitaja pärjää, vaikka vahvasti miesvaltaisesta ammatista kyse vielä onkin.
– Naisille ala on kieltämättä harvinaisempi ja itsekin olin kurssillani kahdesta naisesta toinen. Hiemanhan meitä ensin katseltiin, että noinkohan homma onnistuu. Kun sahat kiskaistiin käyntiin ja ruvettiin hommiin, niin jopa herkesivät epäilemästä, Jenny naurahtaa ja starttaa metsäkoneen, työmaa on vielä kesken.


 

Sveitsistä savolaismetsiin

Manuel Schmidt opiskelee metsuriksi Toivalan Metsäkoulussa. Kun nuori mies vaihtaa rakennusalan työt Sveitsissä metsähommiin Savossa, avautuu savolaiseen luontoon ja koulutustarjontaan aivan uudenlainen näkökulma.

Pohjois-Savon ammatti- ja aikuisopiston metsäopetuksen koulutusyksikkö Toivalassa antaa monipuolista metsä-, luonto- ja ympäristöalan koulutusta. Kouluttaja Jari Tervo kertoo metsurin työstä nykypäivänä.
– Taimikonhoitotyö ja metsänistutus ovat tärkeä osa metsurin toimenkuvaa, samoin kaikki se työ mihin koneet eivät sovellu, esimerkiksi yksityisillä tonteilla tehdään raivaustöitä. Moni metsurina työskentelevä toimii yrittäjäpohjalta ja lähtökohdat ammattiin ovat nykyään toisenlaiset kuin ennen vanhaan. Opiskelijat ovat motivoituneita ja kaikilla on suuri arvostus suomalaista luontoa kohtaan, Tervo linjaa.

Suomessa on vielä aitoa luontoa

Viime elokuussa opinnot Toivalassa aloitti myös Manuel Schmidt. 28-vuotias sveitsiläinen tuli Suomeen opiskelemaan aidon luonnon ja motivoivan työn takia.
– Äitini on suomalainen ja olen vieraillut Suomessa vuosittain.
Työskentelin työpäällikkönä rakennusfirmassa. Aloin kuitenkin pohtia mitä oikeasti haluan työkseni tehdä, ja päätin katsoa mitä Suomessa olisi tarjolla. Rakastan kalastusta ja metsää, joten tämä koulutus sopii loistavasti minulle.

Tehokasta opetusta

– Olen tykännyt kaikesta mitä tämä oppilaitos on tarjonnut.  Olemme edenneet taimikon istutuksesta toiseen harvennukseen moottorisahan kanssa, teemme kaikkea mitä metsurin työhön kuuluu. Teorian jälkeen kaikki oppi sovelletaan käytäntöön. Minkä aamupäivästä kuulet luokkahuoneessa, sen voit tehdä metsässä iltapäivällä. Näin oppimiskokemus on paras mahdollinen, Manuel arvioi koulutusta.
Manuel arvostaa opettajiaan, jotka osaavat asiansa sekä teoriassa että käytännössä. Myös opiskelukaverit ovat osoittautuneet samanhenkisiksi.
– Etukäteen minua jännitti mitä mieltä muut opiskelijat ovat ulkomaalaisesta alanvaihtajasta. Nyt voin sanoa: yhtenäkään aamuna ei ole harmittanut lähteä kouluun, minut on otettu porukkaan todella hienosti. Haluan metsäalasta ammatin itselleni, tämä metsurin koulutus on mainio pohja vaikka metsäkoneen kuljettajaksi. Suomalainen metsä on täynnä mahdollisuuksia. Tätä koulutusta voin vilpittömästi suositella, Manuel toteaa lopuksi.