Romun ammattilaiset Mikko Kemppinen, Ville Kolehmainen & Ernesti Moilanen auttavat romunkeräykseen ja -kierrätykseen liittyen.

Toivalassa Siilinjärvellä sijaitseva Puijon Romu on romunkeräyksen ja metallien kierrätyksen ammattilainen. Nykyisin viisi henkeä työllistävän yrityksen päätoimi on metalliromun keräys sekä sen jalostaminen valmistavan teollisuuden käyttöön.

Puijon Romu on perustettu jo yli 50 vuotta sitten, jonka jälkeen yritys on kasvanut ja muuttanut Kuopiosta Toivalaan palvellakseen asiakkaitaan tehokkaammin sekä kilpailukykyisemmin. Nykyisin yritys on laajentamassa toimintaansa myös vientikaupan puolelle, koska metalleille on olemassa kasvava kysyntä myös kotimaan ulkopuolella. Laajentuminen näkyy yrityksen viimeaikaisissa investoinneissa, kuten esimerkiksi uuden materiaalinkäsittelykoneen hankinnassa.

Muuta romu rahaksi

Yritys vastaanottaa metalliromut niin yksityisiltä kuin yrityksiltäkin. Lähestulkoon kaikki metallia sisältävä romu kelpaa. Arvokkaammista metalleista maksetaan jo yhdestä kilosta alkaen.
– Osa meille saapuvista metalleista voi olla hyvinkin arvokkaita, mikä saattaa olla asiakkaalle erittäin positiivinen yllätys, kertoo tuotantopäällikkö Mikko Kemppinen.
Arvokkaimpia romumetalleja ovat esimerkiksi kupari, messinki sekä alumiini, jotka ovat kysyttyä tavaraa teollisuudelle. Näiden lisäksi muun muassa ruostumaton teräs, lyijy sekä katalysaattorit ovat hyvässä arvossa. Edellä mainittujen lisäksi Puijon Romu ottaa vastaan kaikenlaisen sähkö- ja elektroniikkaromun.
– Määrällä ja muodolla ei ole niin suurta merkitystä, koska meille kelpaa lähestulkoon kaikenlainen romu. Jos ylimääräistä tavaraa pyörii nurkissa, kannattaa meihin ottaa yhteyttä. Selvitämme arvon aina tapauskohtaisesti ja käsittelemme ne, olipa kyseessä sitten pieni tai suuri erä, Kemppinen kertoo.
– Romuautojen valtuutettuna vastaanottopisteenä otamme vastaan myös elämänsä ehtoopuolella olevat autot ja teemme niistä viralliset romutustodistukset asiakkaille, Kemppinen jatkaa.
– Lisäksi me tarjoamme romu- ja vaihtolavat purkutöihin sekä yrityskäyttöön, Kemppinen kertoo.
Yksityisten tai yritystenkin projekteihin Puijon Romu myy myös käyttökelpoisia materiaaleja suoraan romupihaltaan Ranta-Toivalantieltä.

p

Puijon Romu Oy
Ranta-Toivalantie 31, 70900 Toivala
puh. 029 193 3670
info@puijonromu.fi
www.puijonromu.fi