Mount Sherpassa kokilla on aina hyvä päivä!

Kuopiolaisten ravintoloiden kestosuosikki Mount Sherpa ihastuttaa nepalilaisella ruoalla ja levollisella tunnelmalla.

Ravintolan á la carte- ja lounaslistat uusittiin aiemmin tänä vuonna. Abha Pokharel kertoo, että asiakkaiden palaute on ollut erittäin positiivista.
– Ihmiset ovat olleet uusista ruokalajeista innoissaan. Erityisesti Poliko Chicken ja Poliko Lamb ovat olleet erityisen suosittuja.
Molemmat annokset sisältävät tandoor-uunissa paistettua lihaa, salaattia, kastiketta ja lohkoperunoita.
Myös Mount Sherpan lämmin ja kotoisa tunnelma ja ripeä palvelu saa usein kiitosta.
– Eräs asiakas sanoi, että kokillamme on aina hyvä päivä. Ruoka on aina yhtä maukasta ja palvelu hyvää!

Pikkujoulut nepalilaisessa tunnelmassa

Mount Sherpa sopii erinomaisesti myös pikkujoulujen ja muiden tilaisuuksien pitopaikaksi.
– Otamme vastaan 10 – 50 henkilön ryhmiä. Mikäli asiakas haluaa, järjestämme buffet-pöydän, johon kootaan 2 – 3 eri pääruokalajia asiakkaan toiveiden mukaisesti. Vaihtoehtoja voi tutkia kotisivuiltamme, soittaa tai tulla käymään, niin sovitaan asiasta.
Kesän ajan Mount Sherpan läheisyydessä tehty katuremonttikin on jo valmistunut ravintolan ympäristössä, joten keskeisellä paikalla sijaitsevaan ravintolaan on helppo tulla nauttimaan nepalilaisista herkuista.
– Tervetuloa lounaalle arkisin sekä iltaisin ja viikonloppuisin nauttimaan á la carte -listamme annoksista!

p

Mount Sherpa
Käsityökatu 25, 70100 Kuopio
puh. 044 719 9229
ma – to 10.30 – 21, pe 10.30 – 22,
la 11 – 22, su 12 – 20
info@ravintolasherpa.fi
www.ravintolasherpa.fi