Janne Lentz ja Teemu Kumpulainen, taustalla Niiralan Kulman vanhin talo remontin loppuvaiheissa.

Pinnoitus-ja maalausliike tekee myös remontit ammattitaidolla

Julkisivujen kunnostustöihin erikoistunut kuopiolainen pinnoitus- ja maalausliike Pinnoitus-Pekka Oy toimii koko Pohjois-Savon alueella. Julkisivukunnostuksen lisäksi yritys tekee erikokoisten kiinteistöjen sisäpuolen pinnoitustyöt rappaus- ja maalaustöistä alkaen sekä myös muut kiinteistöjen remontit.

Kuopiolainen Pinnoitus-Pekka Oy maalaa, pinnoittaa, tasoittaa ja rappaa sekä tekee julkisivujen kunnostuksia näkyvillä paikoilla. Viime vuosien suurimpia kohteita ovat olleet KYSin päärakennus Puijon sairaala, Kuopion kauppahalli ja Tuomiokirkko. Kesäksi valmistuneisiin kohteisiin kuuluu myös alkuperäinen Niiralan Kulman talo Niiralassa. Sen uusi mutta suojelukohteen mukainen ulkoasu on Pinnoitus-Pekan käsialaa. Ulkoasun lisäksi yritys teki kohteessa myös sisäpuolen tasoite- ja maalaustyöt. Jatkossa remonttipuoli tulee perustellusti olemaan yhä tärkeämpi osa yrityksen toimintaa.

Remonttipuoli yhä vahvemmassa roolissa

Kuopiolaisten hyvin tuntema maalarimestari Pekka Toivanen vetäytyi viime vuonna yrittäjän roolista ansaituille eläkepäiville, ja vuoden alusta osakkaaksi ja Janne Lentzin aisapariksi tuli rakennusinsinööri Teemu Kumpulainen. Kumpulaisella on vahva tausta rakennusalalta ja tälle kokemukselle on laajenevalla remonttipuolella varmasti tarvetta.
– Tulin nykyiseen työhöni vastaavan työnjohtajan tehtävistä. Lujatalo, Skanska ja NCC ovat aikaisempia työnantajiani, joten vahva tuntuma vaativaan rakennusalaan löytyy. Olen tottunut viemään eteenpäin isoja kokonaisuuksia ja tiedän mitä myös meiltä vaaditaan nykyisessä kilpailutilanteessa, Kumpulainen kertoo.

Erikoisosaamista laadusta tinkimättä

Toimitusjohtaja Janne Lentz tietää, että Pinnoitus-Pekka on asettanut kaikilla projekteillaan riman korkealle, eikä sitä aiota madaltaa jatkossakaan. Vaikka yritys tunnetaankin nimenomaan suurten julkisivujen osaavana kunnostajana, ovat myös muut palvelut samalla viivalla. Mitään osa-alueita ei hoideta sivuhommana, vaan kaikkiin töihin löytyy firmasta osaavat tekijät. Tehtäviinsä erikoistuneet timpurit, maalarit, tasoite- ja metallimiehet löytyvät saman firman porukasta ja erikoishommiin on aina erikseen koulutetut osaajat.
– Yrityksemme tunnetaan jo kauempanakin, olemme laajentaneet työaluettamme aina Joensuuhun ja Mikkeliin asti ja nimenomaan remonttihommien lisääntyminen ympäri vuoden on laajentumisen salaisuus. Remonttipuolella teemme urakoita joustavasti myös talviaikaan, ja silloin moni työ onnistuukin joustavammalla aikataululla kuin aina kiireisen kesäsesongin aikana, Lentz muistuttaa.

Henkilökunta on yrityksen vahvin työkalu

Pinnoitus-Pekka on perustettu 1994, ja henkilökunnasta monella erikoisosaamisen työhistoria on vielä paljon pidempi. Tämä onkin yksi tärkeimpiä vahvuuksia, koossa on hyvä tiimi joka viihtyy yrityksen palveluksessa ja tekee työnsä aina motivoituneesti ja viimeisen päälle. Teemu Kumpulainen korostaa henkilöstön merkitystä.
– Kun vaihtuvuus on vähäistä ja ydintiimi voidaan työllistää vuoden ympäri mielekkäisiin projekteihin, syntyy vahva me-henki ja jokainen tekee hommansa oma-aloitteisesti ja vastaa alusta loppuun työstään. Meillä homma toimii juuri näin ja tulosta syntyy kun kaikilla on sama tavoite. Korkeasta laadusta ja hyvästä asiakaspalvelusta huolehtii jokainen omalla tontillaan.
Janne Lentz lisää että osaava ryhmä tekee minkä lupaa ilman töiden ketjuttamista.
– Meidän ei tarvitse urakoissamme käyttää alihankkijoita. Kun työ tilataan Pinnoitus-Pekalta, niin meidän miehet siellä työmaalla ovat hommissa. Ja uskallanpa luvata että savolaisilla työmailla kommunikointi tapahtuu tyyliin suomee ja savvoo, hilijoo ja kovvoo, Janne ja Teemu naurahtavat.

p

Pinnoitus-Pekka Oy
Yrittäjäntie 30, 70150 Kuopio
puh. 017 264 4041
fax. 017 264 4042
Janne Lentz puh. 040 484 5836
Teemu Kumpulainen puh. 040 725 0384
janne.lentz@pinnoituspekka.fi
teemu.kumpulainen@pinnoituspekka.fi
www.pinnoituspekka.fi