Joensuulais-kuopiolainen elokuvatyöryhmä Kylmä Käki Visio voitti kesällä Uneton48 -lyhytelokuvakilpailun. Nyt murhaballadielokuva Neljä säkeistöä, seitsemän iskua nähdään Rakkautta & Anarkiaa festivaalilla Helsingissä perjantaina 28.9. ja tulee tämän jälkeen vapaasti katsottavaksi nettiin.

Ensimmäistä kertaa kymmenvuotisen kilpailun historiassa pää- ja yleisöpalkinnon vei sama elokuva. Kylmä Käki Vision Neljä säkeistöä, seitsemän iskua palkittiin myös parhaasta käsikirjoituksesta. Tänä vuonna kilpailuun osallistui 120 joukkuetta Suomesta ja ulkomailta.
Ajoissa valmistuneiden elokuvien joukosta karsiutui 11 finalistia.

Joensuussa kuvattua elokuvaa oli tekemässä 16 media-alan ammattilaista ja harrastajaa. Tänä vuonna ryhmän ytimen muodostivat kuopiolaiset Aapo Halme (pääosa & musiikki) ja Sakari Partanen (ohjaus), sekä joensuulaiset Miska Karioja (leikkaus), Joni Lahtinen (käsikirjoitus) ja Johannes Valkonen (kuvaus).

Loppukilpailu miteltiin 8. kesäkuuta Helsingissä. Nyt finalistielokuvat saavat festivaaliensi-iltansa Suomen suurimmalla elokuvafestivaalilla perjantaina 28.9. ravintola Dubrovnikissa klo 18:45.

Elokuvan pääosan esittävä Aapo Halme on laulajana tuttu mm. Band of Shysters -yhtyeestä. Hän on myös lauluntekijä, näyttelijä ym. esittävien taiteiden moniottelija sekä ilmaharmonikansoiton maailmanmestari 2012. Ohjaaja Sakari Partanen työskentelee AV-koordinaattorina Kuopion Yliopistollisessa Sairaalassa. Tämän lisäksi partanen ohjaa musiikkivideoita ja vaikuttaa Rakki-Sakke ja Lahjomaton Miro – yhtyeessä.