Kari Pentikäinen ja vahinkotarkastusta varten varusteltu ajoneuvo valmiina palvelemaan.

Kolarikorjaamo Pentikäinen palvelee kokonaisvaltaisesti aina vahinkotarkastuksista erikoisosaamista vaativiin korjauksiin ja maalauksiin asti.

Toimitusjohtaja Kari Pentikäisellä on autoalalta 37 vuoden kokemus ja yrittäjyydestäkin jo lähes 30 vuotta. Pentikäinen tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua, jonka avulla ongelmatilanteet haittaavat asiakkaan elämänmenoa mahdollisimman vähän. Vahingon sattuessa asiakas saa tarvitsemansa palvelut avaimet käteen -periaatteella kotiovelle asti.
– Liikkuva tarkastajamme tulee tekemään vahinkotarkastuksen paikan päälle. Tarvittaessa avustamme korjattavan auton kuljetuksessa ja korjauksen ajaksi sijaisauto löytyy joko omasta kalustosta tai vuokraamosta. Tarpeen mukaan kuljetus korjaamolta kotiin tai keskustaan onnistuu sekin. Tavoitteena on saada ajopeli takaisin liikenteeseen mahdollisimman pian ja että odottamaton tilanne häiritsisi asiakkaan arkea niin vähän kuin mahdollista, Pentikäinen kertoo yrityksen kattavasta palvelukokonaisuudesta.
Autokorjaamo Pentikäinen kehittää koko ajan palveluitaan. Esimerkiksi sähkö- ja hybridiautojen kolarikorjaukset tehdään asianmukaisin välinein ja myös mopoautojen ja skoottereiden korjaus ja maalaus kuuluu palveluvalikoimaan.

 

p

Kolarikorjaamo
Pentikäinen/
Automaalaamo
Kari Pentikäinen
Likolammentie 4, 70460 Kuopio
puh. 050 552 0310 Kari
017 261 8252 Joonas
ma – pe 7.30 – 16
kari.pentikainen@dnainternet.net
www.automaalaamopentikainen.com