Katja Tossavainen huolehtii lemmikeistä luotettavasti ja ammattitaidolla.

Onko rakas lemmikkisi hoitopaikkaa vailla? Heinäkuussa perustettu Eläinhoitola Symppis tarjoaa asiantuntevaa hoitopalvelua eläinten ehdoilla.

Yrittäjä Katja Tossavaiselle koirat ja kissat ovat sydämen asia. Eläinhoitajan koulutuksen käyneestä Tossavaisesta tuli heinäkuussa Eläinhoitola Symppiksen omistaja.
– Omistajat voivat tuoda tänne lemmikkinsä joko päivähoitoon tai yhdeksi tai useammaksi vuorokaudeksi täyshoitoon.
Palvelu on tarkoitettu pääasiassa koirille ja kissoille, mutta tarvittaessa tilat järjestetään myös pieneläimille.
Tossavainen kertoo, että yleisin täyshoitojakso on parin vuorokauden mittainen, mutta pidempikin aika onnistuu esimerkiksi lomamatkan ajalle. Omistajan valinnan mukaan ruoat kuuluvat hintaan tai lemmikillä voi olla omat ruoat mukana. Hinta sisältää kaiken tarvittavan: peitot, kupit ja ulkoilun neljä kertaa vuorokaudessa, pennuilla useammin.
– Teen myös kotikäyntejä keskustan läheisyydessä, mikäli lemmikki tarvitsee hoitoa tai ulkoilutusta kotona.

Tullaan tutuiksi

Eläinten hyvinvointi otetaan kaikessa huomioon. Koirat saavat olla mukana päivän touhuissa joko yksin tai pienellä porukalla, yksilöstä riippuen. Koko päivää ei tarvitse viettää häkissä.
Kaikille eläinhoitola ei kuitenkaan välttämättä sovi.
– Ihmisiin tai toisiin eläimiin aggressiivisesti suhtautuvat eläimiä en voi täällä pitää. Myöskään kovin haukkuherkälle koiralle tämä ei ole paras paikka.
Tossavainen tietää, että lemmikin hoitoon tuominen on omistajalle iso asia.
– Itsekin haluaisin tietää tarkasti, minkälaiseen paikkaan eläimen tuon ja miten sitä hoidetaan. Kaikki kiinnostuneet ovatkin tervetulleita käymään ja tutustumaan toimintaamme.

 

p

Eläinhoitola Symppis
Lemminkäisenkatu 1, 70500 Kuopio
ma – su 7.30 – 11, 15 – 20
puh. 045 660 2115
info@symppispalvelut.fi
Facebookissa Eläinhoitola Symppis ja Instagramissa elainhoitolasymppis