Uusitut kotisivut mahdollistavat palvelujemme monipuolisen hyödyntämisen, Hese Hintikka kertoo.

Savon XPressin tänä vuonna uusittu verkkosivusto palvelee nyt entistä paremmin. Monipuoliset jutut kertovat tuoreella tavalla alueemme ihmisistä, palveluista ja tapahtumista. Jutut, videot ja menovinkit on nyt helppo jakaa yhdellä klikkauksella.

Ajankohtainen ja kiinnostava mediaympäristö muodostuu koko ajan päivittyvästä materiaalista. Sivuilta löytyy pelkästään nettikäyttöön tuotettua sisältöä sekä printtilehdestä tutut artikkelit sähköisessä muodossa. Kaikki materiaali on helppo jakaa edelleen somekanaviin.
– Mediakenttä on monipuolistunut ja Savon XPressin sivut on suunniteltu vastaamaan muuttuvan ajan tarpeisiin. Savon XPress on vahva toimija myös sähköisen markkinoinnin, somepalvelujen ja videotuotannon saralla, sivuston suunnitellut Hese Hintikka kertoo.

Monipuolista ja tehokasta markkinointia

Savon XPressin digi- ja somepalvelut ovat alueen kärkeä ja niiden avulla yritykset saavat somemarkkinointiinsa lisätehoa ja konkreettista hyötyä, joka on myös mitattavissa.
– Olemme ajassa mukana ja myös seuraamme toimialan muutoksia aktiivisesti. Asiakkaamme voivat edelleen luottaa siihen, että autamme löytämään oikeat ratkaisut ja digimarkkinoinnin uudet mahdollisuudet jokaista yritystä tehokkaimmin hyödyttävällä tavalla, Hintikka muistuttaa.
Sähköiset artikkelit löytyvät sivustolta helposti hakutoiminnolla tai aihepiireittäin jaoteltuina. Vaihtuvat, ajankohtaiset videot sekä suositut tapahtuma- ja keikkakalenterit ovat nekin paljon katsottu ja luettu osa sivujamme.
– Ota tarjoamistamme palveluista kaikki irti, tervetuloa tutustumaan verkkosivustoomme!

p

Savon XPress
Ankkuritie 1, 70460 Kuopio
Aino-Maria 046 923 7075
Christina 045 277 7565
Hese 040 195 0179
Olavi 040 562 0836
Tuija 040 528 8660