Kirjoittaja tekee, syö ja harrastaa ruokaa sekä tarjoaa työkseen myös mahdollisuuksia muille yhdessä syömiseen. Vaihtaa luovasti rooleja kokin, tapahtumatuottajan ja lastenruokakeittokirjailijan välillä.

Katson keittiötä ja näen yhden uunituoretta pullaa maitolasin äärellä nykertävän naperon, pöydät täynnä likaisia astioita ja kaatuneen jauhopussin lattialla. Hykertelen tyytyväisyydestä – olemme taas saaneet viettää yhden yhteisen päivän keittiössä ruoan äärellä.
Päivä alkaa kauppalistan suunnittelulla sekä yhteisellä kauppareissulla.Kaupassa ihmetellään monenkirjavia tomaatteja, kalatiskillä naureskelevia kalanmötkäleitä tai yltä päältä multaan pukeutuneita juureksia vihannesosaston laareissa.
Kotona keittiössä tutustutaan ruoan valmistustapoihin ja raaka-aineiden alkuperään; onko tuo karambola tippunut tähtitaivaalta, missä se makaroonilaatikon laatikko on tai kasvavatko ranskanperunat Ranskassa? Ajoittain keittiöön ilmestyvä tyyppi saattaa myös jännittää, mutta siitäkin pidetään hyvää huolta, jottei pimeässä muutenkin eloansa viettävä raukka nyykähtäisi. Olen ehkä saattanut inhimillistää leipäjuuren eloa, lapsi parka.

Mistä ruoka tulee?

Ruokaa laittaessa koetaan yhteisiä hetkiä: Iloa kakkutaikinakipon pohjia kuopiessa tai sämpylöitä villisti möyhentäessä. Naurun rätkätystä jauhopussin kaatuessa tai jutustelua menneestä päiväkotipäivästä pitsataikinaa mutjuuttaessa. Itkun tihrustamista, kun pitäisi jättää muutama koristekarkki pussista myös kakun päälle. Ja sitä naapuriin asti huokuvaa ylpeyttä siitä itse tehdystä (”ihan vähän isi vaan auttoi”) tiikerikakusta, jota kylään tulleelle kaverille tarjotaan!
Oman arjen pyörittämisen keskellä nämä muutamat pienet hetket maksavat pienen vaivan mutta tulevat takaisin moninkertaisena tulevaisuudessa. Ei ole väliä, vaikka kaiken kokkailun lopputulos olisi aikuisen mittapuulla onnetonta tupelointia, tai jos keittiössä vallitsee jälkeen päin kaaos. Nuo hetket kuitenkin jäävät mieleen, ja samalla siinä myös auttaa lasta oppimaan lisää ruoasta.
Tammikuussa julkaistu tutkimus paljasti, etteivät lapset tiedä mistä ruoka tulee (HS 13.1.2018). Tulokset tuntuvat huolestuttavalta, ja tätäkin pohjaa vasten yhteisesti koetut ruokahetket ovat kultaakin arvokkaampia. Esimerkki kun lähtee meistä aikuisista!

Jarkko Kääriäinen