Aikuisena soittajaksi

Henkilöt, Ihmiset ja ilmiöt

Erkki Korhonen ja hyvä ystävä, sähkökitara.

Moni musiikinharrastaja ja puoliammattilainen on soittanut ikänsä. Musiikin pariin ehtii kyllä myöhemminkin, vesantolainen kitaristi Erkki Korhonen osti ensimmäisen kitaransa vasta yli kaksikymppisenä.

Maatilan pihassa Vesannon Horontaipaleessa soi. Piharakennuksesta kuuluu väkevää riffipohjaista kitarointia. Talon isäntä Erkki Korhonenhan se siellä tuulettaa sävelkorvaansa päivän töiden vastapainoksi. Musta Gibson SG saa hyvän aikaa kelpo kyytiä, mutta lopulta vahvistin sammuu ja virkistynyt mies jatkaa iltatoimia kohti.

Vastapaino arjelle

Erkki kuittaa kuvaelman osuvan varsin hyvin kohdalleen. Aikuisiällä kitaransoittoon ja lauluun syventynyt mies kannustaa muitakin samaan, musiikin juna ei jätä koskaan.
– Soittaminen on loistava vastapaino maatilan töille ja kitaran kanssa treenatessa ajatukset liitävät muissa sfääreissä. Parhaimmillaan soittoharrastus on tietenkin samanhenkisessä ryhmässä. Parin viikon välein kokoonnutaan paikallisella porukalla soittamaan. Näin nelikymppisenäkin kehitystä tapahtuu. Siinä asiassa ryhmätreeni on monin verroin tehokkaampaa kuin ahkerakaan yksinsoittelu, Erkki paljastaa.

Amerikassa alkuun

Erkki soitti lapsena useita vuosia pianoa, mutta soittaminen unohtui pitkäksi aikaa. Lukiossa ei musiikki ollut edes valinnaisaineena. Ainoa kosketus aiheeseen oli satunnainen laulaminen lukiokavereiden kokoonpanossa, silloinkin kavereiden painostuksesta. Tilanne kuitenkin muuttui, kun opinnot Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa alkoivat, ja tie vei Yhdysvaltoihin harjoittelujaksolle vuonna 2001.
– Vuosi maatilalla Pohjois-Dakotassa avasi silmiä monella tavalla, ja monikansallinen opiskelijaporukka haki itse kukin työn lomaan mieleistään ajanvietettä. Eräänä sateisena päivänä saimme ylimääräisen vapaapäivän ja minäkin suuntasin lähikaupunkiin. Sieltä palattuani oli hallussani ensimmäinen kitarani, akustinen Hohner, Erkki muistelee.

Oppia löytyy

Jossain alitajunnassa kytenyt ajatus ottaa kerran vielä kitara haltuun niin kuvaannollisesti kuin käytännössäkin, oli nyt tullut todeksi. Erkki alkoi innokkaasti treenata ensin sointuja ja siitä sitten pidemmälle kuusikielisen saloihin.
– Nykyään sähkökitara on pääsoitin ja sopivan säröisellä soundilla soitan monenlaista musiikkia metallista ja punkista southern-rockiin. Nyt myös laulu kuuluu asiaan, ja ihan ilman painostusta, Erkki naurahtaa ja antaa arvokkaan vinkin musiikkiharrastusta harkitsevalle.
– Bändihommat alkoivat kansalaisopiston kautta. Kansalaisopistosta oppia löytyy aivan alkeisiin ja pidemmälle ehtineille ja samalla saa soittokavereita.

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.