Asentaja parin klikkauksen päässä

Korjaukset ja huollot

Kun tarvitset asennusapua, muutama puhelimen näpäytys, ja Silvis-sankari saapuu paikalle juuri toivomanasi ajankohtana.

Silvis on palvelu, josta löytyy sähkö- ja LVI-töiden tekijät helposti parilla klikkauksella. Asennuksen hinta selviää saman tien, joten yllätyslaskuja ei ole luvassa.

Kiuas asentamatta, pistorasioita tarvitaan lisää tai termostaatti temppuilee? Silvis-sivustolta asentajan tilaaminen käy kätevästi. Toimitusjohtaja Antti Siltala kertoo, että uusi palvelu on viimeistä silausta vaille valmis ja avautuu kotitalouksien käyttöön loppuvuoden aikana.
Idea palvelun kehittämiseen syntyi käytännön tarpeesta.
– Minulla on kokemusta alalta niin yrittäjänä kuin asiakkaana. Nykypäivänä ihmiset arvostavat sitä, että asentajan tilaaminen onnistuu kätevästi verkossa, eikä esimerkiksi yksinkertaista asennushommaa varten tekijää tarvitse etsiä soittelemalla useaan firmaan.

Ei yllättäviä lisäkuluja

Silvis-palvelun kautta tilaaminen onnistuu kätevästi. Palvelussa valitaan sopiva tuote, ja vaihtoehdoista itselle parhaiten sopiva asennusaika. Sivusto on helppokäyttöinen ja soveltuu erinomaisesti puhelimella käytettäväksi. Asiakas voi myös ottaa puhelimella kuvan asennuskohteesta ja liittää sen varaukseen.
– Kannustamme käyttäjiä kuvaamaan asennuskohteen, sillä kuva kertoo asentajalle työn tarpeesta usein enemmän kuin tuhat sanaa, Siltala kertoo.
Asiakkaan kannalta erinomaista on myös se, että asennuksen hinta on selvillä jo tilausvaiheessa.
– Esimerkiksi tuntihinnoittelussa on se ongelma, että maallikko ei aina pysty arvioimaan, meneekö johonkin asennukseen aikaa tunti vai neljä tuntia. Usein sovitun hinnan päälle myös saattaa tulla lisämaksuja esimerkiksi huoltoautosta tai ajokilometreistä. Meillä palvelut on hinnoiteltu kiinteästi, joten asiakas tietää jo tilausvaiheessa asennuksen loppusumman, eikä ikäviä yllätyksiä tule siinä vaiheessa, kun on laskunmaksun aika.
Silvis-palvelu on käytettävissä Pohjois-Savon alueella, Varkaudesta aina Vieremälle saakka. Siltala kertoo, että yritys etsii hyviä yhteistyökumppaneita lähialueilta. Näin Silvis toimii myös markkinointikanavana paikallisille yrityksille.

p
Silvis

www.silvis.fi
puh. 044 983 4566

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.