Valikko Sulje

Carlsonin rautakauppa on entistä ehompi

Carlsonin rautakauppaan on ryhmitelty selkeästi ja inspiroivasti esille kaikki rakentamiseen, remontoimiseen sekä sisustamiseen liittyvät tuotteet, Antti Tuokko sanoo.

Nykyaikainen rautakauppa vastaa rakentajan ja remontoijan tarpeisiin, aina perustuksista viimeisteltyyn sisustukseen asti.

Talven aikana Carlsonin rautakauppa on kokenut melkoisen myllerryksen. Lähestulkoon jokainen tuote on vaihtanut paikkaa, mutta työn tulos on sitäkin parempi. Nyt myymälän vahvuusalueet ovat hyvin esillä ja helposti löydettävissä.
– Olemme halunneet kehittää rautakauppaa ja tuoda sen tälle vuosikymmenelle, palvelemaan nykyaikaisia tarpeita. Meillä on täällä kolme keskeisintä vahvuusaluetta ja niiden esillepanoon olemme erityisesti halunneet panostaa, rautakauppaliiketoimintojen johtaja Antti Tuokko kertoo.

Rautakaupan sydämessä valinnanvaraa riittää

Vahvuusalueita ovat monipuolinen sisustuksen ja pintamateriaalien osasto, niin sanottu Outdoor living terassi, grillaus- ja puutarhavalikoimineen sekä keittiö ja ruoanlaitto, lähtien aina keittiön rakentamisesta kodin- ja pienkoneiden valintaan sekä ruoanlaiton välineisiin saakka.
– Selkeästi ryhmitellyt tuotteet ja erilaiset maailmat tekevät tuotteiden vertailusta ja päätösten tekemisestä helppoa kokeneiden ammattilaistemme avustuksella.
Ja valinnanvaraa riittää, esimerkiksi lattiamateriaalien ja laattojen sekä muiden kylpyhuonemateriaalien valikoimat ovat mittavat. Myös saunarakentaminen on perinteisiä Carlsonin rautakaupan vahvuuksia.

Kilpailukykyinen hinnoittelu

Tuokko kertoo, että rautakaupan isoin asiakasryhmä on kotia tai vapaa-ajan asuntoa rakentavat, remontoivat ja ylläpitävät perheet. Tämä halutaan ottaa huomioon myös tuotteiden kilpailukykyisessä hinnoittelussa.
– Olemme kiinnittäneet hintatasoon erityistä huomiota muutosten yhteydessä ja tehneet valikoimiin tarvittavia muutoksia. Keskeistä on, ettei hintataso muodostu esteeksi hankinnoille, vaan pystymme tarjoamaan tuotteita kilpailukykyiseen hintaan.

Ammattirakentajan asialla

Myös ammattirakentajat ovat Carlsonin rautakaupalle tärkeä asiakasryhmä.
– Ammattirakentajien tarpeet ovat erilaiset kuin kuluttaja-asiakkaiden. Siinä missä kuluttajat tarvitsevat aikaa ja mahdollisuuksia pohtia ratkaisuja pitempään, ammattilaisille palvelun nopeus ja tehokkuus on tärkeää, jotta työt pääsevät työmaalla jatkumaan aikataulussa. CarlsonPRO-palveluissa on ammattirakentajille oma palvelupisteensä, joten asiointi on nopeaa. Näin molemmat asiakasryhmät voidaan palvella erikseen heidän tarpeisiinsa sopivalla tavalla.
Rakentajien kanssa tehdäänkin kattavaa yhteistyötä. Rakentajat voivat esimerkiksi ulkoistaa lopulliset materiaalivalinnat, jolloin asiakkaat pääsevät tekemään valinnat kaikessa rauhassa Carlsonin sisustussuunnittelijan kanssa joko ennalta sovituista vaihtoehdoista tai, asiakkaan niin halutessa, rautakaupan laajoista valikoimista.
– Meillä on todella osaava, pitkän kokemuksen omaava henkilökunta, ja ammattitaidosta pidetään huolta jatkuvalla kouluttautumisella. Henkilökunnan osaaminen on erittäin tärkeä osa palvelua, jotta oikeisiin kohteisiin saadaan hankittua juuri oikeanlaiset materiaalit ja tuotteet. Olipa kyse kuluttaja- tai ammattilaisasiakkaista, hyvä palvelu on meille kunnia-asia, Tuokko linjaa.

Lektar Vinyylilankku sopii kaikkiin kodin kuiviin tiloihin, Elina Martikainen näyttää.

Carlson rautakauppa

Volttikatu 1 B, 70700 Kuopio
puh. 020 742 7100
ma – pe 7 – 18 la 9 – 15
CarlsonPRO ma – pe 7 – 16
www.carlson.fi