Nyt kun sininen valo on eri päätelaitteiden kautta levinnyt koteihin ja kouluihin, keskustelu oppilaiden keskittymiskyvyttömyydestä käy vilkkaana. Erilainen häiriökäyttäytyminen koettelee sivistyksestä vastaavan opetushenkilöstön hermoja päivittäin. Jos on totta, että pitkäjänteisyys on heikentynyt, totta on myös se, että sekä oppilaiden että opettajien luontaisissa taipumuksissa on valtaisia eroja, eikä niitä riittävästi kartoiteta.
Meillä on ikiaikainen oppimisen malli, joka suosii hiljaa olemista, kuuntelemista ja lukemista. Hyviä asioita kaikki. Mutta jos luokassa on varsin puhelias, kekseliäs ja välillä kavereita naurattava veijari, onko hän silloin häirikkö? Normaalin mittapuun mukaan on. Selvä ADHD, varsin usein todetaan. Hiljaisen työskentelyn sessiot ovat hänelle myrkkyä, jos ei satu edes asia kiinnostamaan. Nykymenetelmin tällainen oppilas siirretään syrjään toisia häiritsemästä, siis eristetään muusta ryhmästä. Kokemukseni mukaan tällainen oppilas on myös vaarassa leimautua, eli opettajalle syntyy subjektiivinen suhde oppijaan.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa
Opettajalle helpoin tyyppi on se, joka on ja pysyy hiljaa, kuuntelee opetusta, vastaa kun kysytään, tekee tehtävät koulussa ja kotona eikä liioin ole erimieltä. Uudet opetussuunnitelmat kumminkin kannustavat muun muassa itseohjautuvuuteen, omatoimisuuteen ja vastuunottoon, johon läheskään kaikki peruskoululaiset eivät esimerkiksi ikänsä puolesta ole valmiita. Millainen virhe voi syntyä, jos oppilaan persoonaa ja valmiuksia tulkitaan virheellisesti ja häntä ohjataan suuntaan, joka ei ole hänelle sopivin?
On varsin ihmeellistä, että ihmisen erilaisuutta jäsentäviä malleja käytetään niin vähän. Työelämä on yhä enenevissä määrin havainnut, että toimiva työyhteisö voi koostua hyvinkin erilaisista ihmisistä ja että omien luontaisten vahvuuksien kartoitus auttaa yhteisöä onnistumaan paremmin asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa. Jos Oy Suomi Ab on kiinnostunut jatkossakin hyvistä oppimistuloksista, sen luulisi myös olevan enemmän kiinnostunut tavasta jäsentää omaa ajatteluaan ja sitä kautta ymmärtää erilaisia opinpolkujen tallaajia. Silloin päästäisiin irti ajattelusta, että ei ole yhtä oikeaa tapaa saada koulutusta ja ammattia, olitpa sitten opettaja tai oppilas.

Aki Miettinen
Taipumusanalyytikko