Jarkko ON

Henkilöt, infokuopio

Jarkko Kinnunen keikalla Kuopiossa, muikkuravintola Sampossa.

Siilinjärveläinen laulaja-lauluntekijä Jarkko Kinnunen saa vapuksi valmiiksi tärkeän etapin levytysurallaan. Viiden biisin bonus-EP:llä nimeltään ”Minä Olen” on mukana duetoimassa komea rivi nimekkäitä kotimaisen musiikin ammattilaisia.

Jarkko Kinnunen perusti vuonna 1992 Jaska & Torpedo -yhtyeen ja Jani ”Tonto” Karhusen kanssa syntyi Duo Kookos vuonna 2002, Murskahumppa -yhtye sai alkunsa 2008. Tällä hetkellä aktiivisesti keikkailee Duo Kookos ja toisinaan Jarkko nähdään myös soolokeikoilla. Myös ääniterintamalla tapahtuu. Jarkon kokopitkä soololevy on valmisteilla. Sitä ennen on kuitenkin luvassa viiden biisin duettolevy.

Kovassa seurassa

– Vuosien varrella verkostoa on tullut aika tavalla ja jossain vaiheessa heräsi ajatus kokonaisen duettolevyn äänittämisestä muutaman valikoidun laulajan kanssa. Levy-yhtiöni Propaganda Recordsin kanssa päädyimme kuitenkin ihan omaan kokopitkään tulevaisuudessa ja duettoja pistettiin nyt purkkiin tällainen sopiva annos.
Levyllä mukana ovat Tiina Räsänen, Eija Bergman, Sakari Kuosmanen, Bablo ja Juliet Jonesin Sydämestä Kari Hyvärinen, eli Suomi-iskelmän, popin ja rockin pelikentällä liikutaan. Biisit on äänitetty Siilinjärvellä, Kuopiossa ja Kempeleessä.
– Sanoituksia minun lisäkseni levylle tekivät Heikki Lätti ja Esa Eloranta. Sävellykset ovat kaikki omasta sävelkynästäni peräisin, Jarkko paljastaa.

Levy on aina levy

Nykyään yhä harvempi äänite enää painetaan fyysiseksi levyksi ja erilaiset suoratoistopalvelut ovat korvanneet levykaupan laarit. Perinteiselläkin levyllä on silti vielä kannattajansa. Jarkko Kinnunen on yksi heistä.
– Olen sitä ikäpolvea, jolle korvin kuultava ja käsin kosketeltava äänilevy on se oikealle tuntuva kokonaisuus. Olkoonkin painosmäärä rajoitettu ja myynti lähinnä keikoilla ja postitse, tuntuu edelleen mukavalta ojentaa ikään kuin levy käteen ja sanoa ”ole hyvä, tässä musiikkiani kuunneltavaksi”. Sitäkään ei sovi unohtaa, että vaikka levynteko on helpottunut ja jakelu siirtynyt bittimaailmaan, ei se musiikki sinnekään tyhjästä ilmaannu. Edelleenkin jossain lauluntekijä pähkäilee sointuja ja sorvaa melodiaa ja näppää soitintaan, olipa tuotos menossa levylaariin tai Spotifyhin, Jarkko pohtii.

Omalla nimellä

Jaska Kinnunen, Jaska Koo, se toinen kaveri siitä Duo Kookoksesta tai pelkkä Jaska vaan. Monipuoliselle artistille on vuosien varrella kertynyt nimi poikineen, mutta levyn kannessa seisoo ihan oma nimi Jarkko Kinnunen. Musiikkipiireissä ratkaisu on täysin luonnollinen, onhan äänitteen tulokulma sopiva myös penkkiurheiluväelle.
– Silloin tällöin tulee kävelijä Jarkko Kinnuselle kuuluvaa postia ja kävelykuntoa kysellään. Samoin isä-Jorman vointia on tiedusteltu. Se toki sopii, sillä minunkin isäni on nimeltään Jorma Kinnunen. Joskus olen vitsillä vastannut, että enemmän kuin keihäänheittäjää, muistutan varsinaista välinettä eli keihästä, hoikka muusikko kertoo hymyillen.

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.