Keihästen kyydissä

Henkilöt, Ihmiset ja ilmiöt

Innovatiivisuus taitaa kulkea Keihäsillä suvussa. Kuvassa Miika Keihänen Väinölänniemellä, uusia suunnitelmia punomassa.

Yrittäjä Miika Keihänen on monelle kuopiolaiselle tuttu eri yhteyksistä, ehtiväinen mies kun on monessa mukana. Kenties osa innovatiivisuudesta ja yrittäjyydestä on periytynyt kuuluisalta isoisältä, matkailukeisari Kalevi Keihäseltä.

Kalevi Keihänen on ollut kuluneen vuoden aikana paljon otsikoissa, muun muassa 70-luvun seuramatkoista kertovan tv-sarjan ansiosta. Miika Keihäsen lapsuusmuistoissa matkailukeisari on kuitenkin ennen kaikkea isoisä, joka oli tuohon aikaan jo iäkäs mies.
- Asuimme perheeni kanssa vuosina 1990 – 1995 Australiassa, joten muistoni liittyvät Suomen matkoihin. En siis ole kunnolla tuntenut ukkia. Yksi mieleen jäänyt muisto on, kun ukki antoi rahaa ja kävimme siskoni kanssa ostamassa kioskilta muumipurkkaa. Australiassa lapset eivät saaneet liikkua mihinkään ilman aikuista, joten asia jäi hyvin mieleen, Keihänen muistelee.
Kalevi Keihänen kuoli vuonna 1995 ja samana vuonna myös Keihäset muuttivat takaisin Suomeen. Kuoleman jälkeen hän ei ollut juurikaan esillä julkisessa keskustelussa. Oman isoisän merkitys suomalaiselle matkailulle alkoi valjeta Keihäselle oikeastaan vasta opiskelujen myötä.
- Ravintolakoulussa opettaja alkoi puhua matkailukeisari Kalevi Keihäsestä. Totesin siihen, että se on muuten minun ukki. Vähän aikaa piti vakuutella, ennen kuin opettaja uskoi.
Keihänen muistuttaa, että TV-sarja Keihäsmatkat on fiktiivinen, eikä siis perustu todellisiin tapahtumiin. Ajankuvana sarja kuitenkin on paikallaan.
- Keihäsmatkojen aikaan ukki on ollut vielä nuori, mies parhaassa iässä. Onhan se hienoa, että oma ukki on ollut matkailun esikuva ja kun ajatellaan alueellisesti, myös Tahkovuoren kannalta hänen merkityksensä on iso. Suurin merkitys on kuitenkin varmasti sillä, että ukki toi Suomeen seuramatkakulttuurin ja myös sellaista meininkiä, että lomalla on lupa vähän irrotella.

Lapsuus Australiassa

Yrittäjähengen lisäksi myös kansainvälisyys taitaa kulkea geeneissä. Miika Keihäsen isä työskenteli viisi vuotta Australian Melbournessa suomalaisen seurakunnan pastorina. Miikan ensimmäiset lapsuusmuistot vievät siis Australiaan. Muistoksi noilta ajoilta jäi myös sujuva englannin kielen taito, jossa edelleen kuuluu helposti myös vahva aussiaksentti. Australialaisessa koulussa opiskeltiin myös japanin kieltä heti ensiluokilta lähtien.
Keihänen muistelee ilolla pari vuotta sitten tehtyä matkaa Melbourneen, jossa hän tapasi vanhoja tuttuja.
- Vietimme iltaa muun muassa lapsuusaikojen parhaiden kavereiden kanssa. Oli hienoa huomata, että vaikka väliin mahtuu monta vuosikymmentä ja kaikki meistä ovat varmasti muuttuneet ihmisinä, juttu luisti edelleen ja menneitä oli mukava muistella.

Moniyrittäjyydestä mailapeleihin

Keihäsen myöhemmässä elämässä veri on vetänyt muutamaan kertaan ulkomaille, mutta viime hetkellä tilalle on tullut jotakin muuta ja suunnitelmat ovat muuttuneet. Hyvin aika on kulunut myös kotimaassa. Työt ja myöhemmin yrittäjyys ravintola-alalla sekä pyörätaksibisneksessä ovat opettaneet paljon.
- Koulut ovat olleet ihan hyviä juttuja, mutta uskon myös siihen, että tekemällä oppii. Minulla on paljon ideoita ja asiakaspalvelutaito on vahvuuksiani, tulen hyvin ihmisten kanssa juttuun. Näillä on päässyt jo pitkälle.
Uusia haasteita metsästävä Keihänen tarttui aikuisiällä myös tennismailaan. Keihänen treenasi lajia useamman vuoden henkilökohtaisen valmentajan ohjauksessa ja kilpajunioreiden kanssa. Joukkueen virallisena isoveljenä Keihänen toimi myös tarvittaessa kuskina ja tsempparina.
- Se oli hienoa aikaa. Oli mukavaa paitsi pelata, olla myös tekemässä töitä seuran eteen, hän muistelee.
Nykyään vapaa-aika kuluu ennen kaikkea nelinpelinä pelattavan padelin parissa. Työelämässä yrittäjän mielessä on uusia aluevaltauksia, muun muassa pyörätaksitoiminnan laajentaminen. Ja kun Keihäsestä kerran on kyse, lienee selvää, etteivät suunnitelmat pysähdy Suomen rajoihin.

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.