Komppi-Hannu on soramies

Kuljetus- ja varastointi

Markus ja Hannu Heikkinen ehtivät yhteiskuvaan Rönössä lumikuorman teon ohessa.

Kuopion ja Siilinjärven alueilla Kuljetus Hannu Heikkinen Ky on tuttu nimi. Soraa ja hiekkaa on tällä nimellä ajettu jo vuodesta 1996. Monipuoliset palvelut ulottuvat myös pyöräkoneen ja kauhakuormaajan kanssa tehtäviin töihin ympäri vuoden.

Kuljetus Hannu Heikkinen Ky ajaa soraa, hiekkaa ja mursketta Kuopiossa ja lähialueilla Savon Kuljetuksen ajoina. Sulanmaan aikana rakennustyömaat työllistävät Heikkisen varsin tarkkaan, mutta talvisaikaan koneet liikahtavat muihinkin töihin.

Monipuolista ajoa ajanmukaisella kalustolla

Hannu Heikkinen kertoo lumenajon olleen varsinkin tänä talvena tuttua puuhaa.
– Pyöräkuormaajalla teen niin lumenaurausta kuin hiekoitustakin, samoin isotkin lumikuormat siirtyvät pihoilta muualle. Hommia piisaa siis vuoden ympäri ja ajanmukaisella kalustolla pystymme hoitamaan vaativiakin urakoita. 76-tonnisella yhdistelmällä pystymme ajamaan kaikki maksimikantavuudet mitä laki Suomen teille sallii. Työmaille ajetaan raskaita lasteja ja paljon. Kuormien pitää kulkea sovitusti ja aikanaan, Hannu Heikkinen kertoo.

Rattimiesten sukua

Hannu Heikkinen oli jo 1970-luvulla isänsä apuna autohommissa. Mikä miehestä isona tulisi, alkoi hahmottua jo varhain. Kuinka ollakaan, Hannun kiireapuna näkee usein kaksi nuorukaista. Hannun pojat Jori ja Markus ovat koulutukseltaan timpuri ja ympäristötekniikan insinööri, mutta tarvittaessa konehommatkin hoituvat.
– Kyllähän tuo äiti aikoinaan siihen malliin vihjaili, että pojista ei sitten kumpikaan rekkakorttia aja. Eipä mennyt ohje perille ja niinpä vain on meillä molemmilla yhdistelmäkortit taskussa, veljekset muistelevat hymy huulillaan. Heikkiset paljastavat lopuksi mistä auton ikkunassa lukeva lisänimi Komppi-Hannu on tullut.
– Aikoinaan autohommat olivat osaltani hyllyllä, kun neljätoista vuotta tienasin leipääni ammattimuusikkona ja pääsoittimeni oli rummut. Yhä vieläkin rytmi harrastemielessä löytyy ja muusikkovuosilta on perintönä Komppi-Hannun nimi, Hannu Heikkinen paljastaa.

p
Kuljetus Hannu Heikkinen Ky

puh. 0400 374 898
kuljetushannu.heikkinen@gmail.com
www.soramies.fi

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.