Konemusiikkia kuopiossa

Musiikki

Viime syksynä Sotkulla oli Johannes Tepon Hupijuttu Oy:n ensimmäiset bileet. Lavastus ja näyttävä valoshow ovat osa elämyksellistä iltaa.

Lukuisia eri tyylilajeja käsittävää konemusiikkia kutsutaan myös elektroniseksi musiikiksi ja sille on ominaista, että musiikki tuotetaan sähköisten laitteiden sekä välineiden, kuten syntetisaattoreiden, rumpukoneiden ja tietokoneiden avulla. Myös samplerit ovat suosittuja konemusiikissa käytettyjä laitteita. Kuopiossa on muutamia aktiivisia tapahtumajärjestäjiä. K0NTRO ja VOEMA ovat toimineet jo vuosia ja uusimpana aktiivina on mukaan tullut Hupijuttu.

K0NTRO on järjestänyt elektronisen musiikin tapahtumia Kuopiossa ja pääasiassa Itä-Suomen alueella vuodesta 2013 lähtien. Tapahtumia on järjestetty yökerhoissa ja muissa anniskeluravintoloissa sekä muutamat undergroundbileet per vuosi eri paikoissa. Aktiivisia jäseniä toiminnassa on tällä hetkellä toistakymmentä.
K0NTRO tuo mahdollisuuksien rajoissa Kuopioon myös vierailevia ja kiinnostavia DJ-nimiä. Viime talvena loppuunmyydyn Arktis 8 -tapahtuman pääesiintyjänä oli YleX:stäkin tuttu DJ Orion. Tapahtumalle soveltuvan lokaation, musiikin ja yleisön lisäks onnistunut ja hyvin toteutettu valo-ohjelmointi nitoo tapahtuman onnistuneeksi kokonaisuudeksi.

Tähtäin jo ensi kesässä

Vallitsevana korona-aikanakaan ei olla jääty toimettomiksi. Ensi kesää suunnitellaan jo K0NTROn toimesta.
– Pandemiatilanne ja rajoitukset näyttäisivät sotkevan toimintaa sen verran, että näillä näkymin seuraavat tapahtumat tulevat vasta keväälle ja kesälle 2021, jolloin on luvassa ainakin letkeitä terassibileitä muun muassa Iso-Kallan Panimolla. Jokaisella meillä on päiväduunit, joten kukaan ei tätä henkensä pitimiksi tee. Sen suhteen meillä ei ole mikään kiire järjestää tapahtumia. Uskomme kuitenkin tulevaan, sillä meillä on oma vakiintunut asiakaskuntamme. Lisäksi viime aikoina nuorempikin väestö näyttäisi löytäneen tapahtumiimme. Tämä kertoo siitä, että tilausta toiminnalle löytyy. Kuopiossakin on paljon ihmisiä, joilla perus baari-illan mainstream-musiikkitarjonta ei herätä minkäänasteisia tuntemuksia, joten haluamme tarjota tapahtumillamme myös toisen musiikillisen vaihtoehdon.

Nuorissa on tulevaisuus

Myös Club VOEMA ry luo konemusiikkitarjontaa Kuopion sekä lähikuntien yöelämään. Voema on järjestänyt kuluneen yli kymmenen vuoden aikana lukuisia tapahtumia paikallisissa baareissa ja ravintoloissa, kesäisin myös ulkoilmassa. Tapahtumat keskittyvät täysi-ikäisiin, mutta menneisyyteen mahtuu myös ikärajattomia tapahtumia muun muassa Animecon- ja Nekocon -tapahtumien yhteydessä.
Toni Savolainen kertoo kuopiolaisten konemusiikkitapahtumien tulevaisuuden muokkautuvan pidemmällä aikavälillä myös luonnollisen sukupolvenvaihdoksen kautta.
– Bileitä on aivan varmasti tulossa, kun korona-ajan rajoituksista päästään ja on turvallista taas kokoontua isommalla porukalla. Suurena haasteena näen jatkossa nuorison aktiivisuuden tapahtumien järjestämisessä. Me nykyaktiivit olemme jo hyvinkin aikuista porukkaa ja tietty kysynnän ja tarjonnan suhde ei välttämättä toteudu. Ihannetilanne olisi, että nuoret soittavat nuorille ja myös itse organisoivat bileitä. Kun jotain halutaan, se järkätään. Tapahtumien puuhaamisessa on oma vaivansa, mutta hyvät bileet kyllä korvaavat kaiken vaivannäön pitkäksi aikaa.
Toni muistuttaa myös, että Voema organisoi tapahtumia jo monessa paikassa ympäri Suomea ja tekee omalta osaltaan Kuopiota tunnetuksi konemusiikin kautta.

Bilepaikoista pulaa

Kuopiolaisen konemusiikin tilanteeseen aktiivit toivovat joitakin muutoksia. Kuopiossa varteenotettavia tapahtumapaikkoja löytyy nykyään verrattain vähän. Iltaravintolat ovat vahvasti ketjuuntuneet ja tarjonta on vuosien varrella yksipuolistunut. Kuopiolaisaktiivien mielestä alakulttuuritarjonta laahaa nykyään paljon esimerkiksi Jyväskylää ja Joensuuta jäljessä.
Ravintola Sawohousen ravintolapäällikkö Mikko Lipponen avasi syksyllä ravintolan yhteyteen Sawohouse Underground -keikkatilan. Itsekin paljon DJ:n hommia tehnyt Mikko tuntee genren haasteet.
– Vanhoja keikkapaikkoja on lopettanut tai muuttanut liikeideaansa, mutta kysyntää hyville bileille olisi. Undergroundia suunniteltaessa on otettu huomioon myös konemusabileiden mahdollisuus, ja ne tulevat meillekin ohjelmistoon heti kun pandemiarajoituksista päästään. Tavoite olisi saada Kuopioon entistä kovempia artisteja ja elävöittää yhä kaupungin tapahtumakulttuuria, Mikko Lipponen kommentoi.

Mikko Lipponen ja Voeman Toni Savolainen pohtivat kuopiolaisen konemusiikin kuvioita Sawohousen Underground-klubilla.

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.