Asiakaspalautteissa on saanut kiitosta muun muassa ruokien hyvä maku ja ystävällinen palvelu, työvalmentaja-ravintolavastaava Keijo Natri kertoo ja toivottaa kaikki tervetulleiksi Savoxiin. Elävän Kaupan opaskyltit kertovat monipuolisen myymälän palveluista.

Tukeva-työvalmennussäätiö sr on nyt Tukeva-säätiö sr ja puhekielessä Tukeva. Se on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö, joka tukee syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä opiskelemaan ja työelämään. Sen lisäksi Tukeva edesauttaa kiertotaloutta. Savox lounasravintolassa Teollisuuskadulla sekä auto-, metalli- ja pyöräpajoissa Varikkokadulla syntyy arjen herkkuja ja kestäviä käyttöesineitä.

Tukeva-säätiön Lounasravintola Savoxissa kaikki ruoka valmistetaan itse. Näin siinä on oikea kotiruoan maku, olipa sitten kyseessä perinteinen savolainen ruoka tai esimerkiksi aasialaisen keittiön peruselementeistä koostuva ateria.

Maittava laatulounas edullisesti

Lounaalla on kaksi pääruokavaihtoehtoa, kasvisruoka, keitto sekä monipuolinen ja vaihteleva salaattipöytä, josta voit itse kerätä sopivat ainekset. Lisäksi ateriaan kuuluvat jälkiruoka ja kahvi sekä juomat, leivät ja itse tehdyt sämpylät tai perunarieskat. Tämän kokonaisuuden hinta on vain 8,80 euroa. Keittolounas maksaa 6,70 euroa.
– Salaattiannokseen voi valita aina myös ”ruokaisamman” vaihtoehdon. Keittoina ovat esimerkiksi lihakeitto, rantakalakeitto ja tietenkin vakiona joka torstai oikea hernekeitto ja pannukakku. Lisäksi vitriinistä löytyy suolaista ja makeaa purtavaa pienempään nälkään, työvalmentaja-ravintolavastaava Keijo Natri kertoo.
Aamulla 7.30 – 9.30 on tarjolla 2,50 euron hintaan itse tehty voileipä tai piirakka leikkeleiden kera. Maksuvälineinä käyvät kaikki yleisesti hyväksytyt välineet. Lisäksi käytössä on 10 kappaleen lounaslippusarja hintaan 82 euroa.
– Savox on myös opetusravintola. Kahden ammattilaisen lisäksi maittavista aterioista vastaavat valmentautujat. Tukevan perustehtävähän on auttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, pitkäaikaistyöttömiä ja muita tukea tarvitsevia ihmisiä opiskelemaan ja työelämään. Savox tarjoaa harjoittelupaikkoja myös alan opiskelijoille, Tukeva-säätiön toimitusjohtaja Hannu Miettinen muistuttaa.

Auto-, metalli- ja pyöräpaja palvelee Siikaniemessä

Tukevan auto-, metalli- ja pyöräpajoista vastaavat oman alansa ammattilaiset. He valmentavat, ohjaavat ja opastavat valmentautujia yksilöllisesti, koska monella valmentautujalla on jo alan koulutusta tai kokemusta takanaan.
Autopaja tekee huoltoja, pieniä korjauksia autojen käsipesuja sisältä ja ulkoa sekä renkaiden vaihtoja ja niiden säilyttämistä. Metallipaja puolestaan tekee pienrautatöitä asiakkaiden yksilöllisten toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Elävissä kaupoissa on myynnissä runsaasti metallipajan taidokkaita töitä.
Pyöräpaja kunnostaa pajalle lahjoitettuja polkupyöriä. Uusimpana lahjoittajana on Kuopion kaupunki. Kaupungille hylätyt pyörät kerätään Mestar Oy:n toimesta ja toimitetaan kunnostettavaksi ja huollettavaksi. Pyörät myydään eteenpäin Kuopion Elävässä kaupassa. Pajalle voi tuoda myös oman pyöränsä korjaukseen tai huoltoon.

p

Tukeva-säätiö sr
Elävät kaupat

Teollisuuskatu 1, Kuopio
Räisäläntie 3, Siilinjärvi
Laakuntie 26 – 28, Leppävirta
Savox lounasravintola
Teollisuuskatu 1
puh. 0440 225 805
ma – pe 7.30 – 15
lounas 10 – 14
Auto-, metalli- ja pyöräpaja
Varikkokatu 2, Siikaniemi, Kuopio
puh. 0440 225 822 autopaja
0440 225 828 metalli- ja pyöräpaja
www.ksts.fi