Kunnon-paikan taistelu-areenalla sukelletaan jännittävään NERF-seikkailuun!

Herkuttelua ja hauskoja aktiviteetteja, mitäpä muuta sitä synttärijuhlilta toivoisikaan! Kunnonpaikassa järjestät lasten syntymäpäivät, jotka eivät unohdu itse sankarin kuin vieraidenkaan mielestä.

Yhä useampi järjestää lasten syntymäpäiväjuhlat jossakin muualla kuin kotona. Ulkoistaminen kannattaa: tarjolla on mukavaa toimintaa ja herkuttelua, ilman leipomista ja kodin siivoamista ennen ja jälkeen juhlien. Vanhempienkin aika ja energia säästyy lasten riemusta nauttimiseen.
Nyt lasten synttärit onnistuvat myös Kunnonpaikassa. Tarjolla on monipuolista herkuttelua ja aktiviteetteja oman valinnan mukaan. Juhlista voidaankin rakentaa juuri synttärisankarille sopivat.
– Kunnon synttäri -pakettiin valitaan yksi mieluinen herkkuvaihtoehto ja yksi aktiviteetti. Meiltä löytyy esimerkiksi poppari- ja hattarakoneet, joten herkkujen suosio on taattu. Vaihtoehtoja löytyy karkeista ja poppareista aina isomman nälän vieviin pizzoihin asti, Venla Kokkonen kertoo.

Jännitystä NERF-taistelussa

Myös aktiviteetteja on useampi vaihtoehto. Juhlia voidaan niin liikuntasalissa kuin kylpylässäkin. Jännitystä ja toimintaa kaipaaville valittavissa on myös laser- tai NERF-taistelu.
– NERF-pyssyt ovat lasten suursuosikkeja ja niitä meillä löytyy melkoinen läjä. Tätä pelimahdollisuutta ei muualta Kuopiosta löydy!
Ryhmän minimikoko on kuusi henkilöä ja hinnat ovat voimassa 14 ikävuoteen asti. Varaaminen onnistuu helposti Kunnonpaikan myyntipalvelun kautta. Lelukauppa Partanen on mukana yhteistyössä mahdollistamassa unelmasynttärit lapsille.

 

p
Kylpylähotelli Kunnonpaikka

Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela
Myyntipalvelu 044 747 6560
myynti@kunnonpaikka.com
www.kunnonpaikka.fi
Myös Facebookissa