Tilataksin kyytiin mahtuu kätevästi vaikka suksien kanssa.

Jos olet lähdössä isommalla porukalla liikenteeseen tai vaikkapa suksien ja lumilaudan kanssa rinnelomalle, löytyy VieVieltä riittävän tilava kulkupeli alle.

VieVie palvelee asiakkaita joustavasti ja ammattitaidolla, myös talvikauden erikoistarpeet huomioon ottaen.
– VieVien takseissa on valinnanvaraa. Henkilöautojen lisäksi meiltä löytyy myös tilavia farmariautoja, suuria tila-autoja ryhmille ja esteettömiä inva-autoja paari- ja invakuljetuksiin, Pekka Loikkanen kertoo.
Esimerkiksi hiihtomatkalle lähtiessä suksipussin tai lumilaudan kuljettaminen ei ole ongelma. Suurten matkatavaroiden kanssa matka sujuu tilataksissa miellyttävästi ja mutkattomasti. Tilausta tehdessä erityistarpeista kannattaa mainita, jotta taksikeskus osaa välittää sopivan auton paikalle. Näin kannattaa toimia myös silloin, kun kyytiin on lähdössä useampi ihminen.
– Kun matkustajia on enemmäin kuin 4, tilaus välitetään ensisijaisesti tilataksille.
Loikkanen muistuttaa, että veloitus tapahtuu aina henkilömäärän, ei taksin koon mukaan.
– Vapaana olevan tilataksin kyytiin uskaltaa siis istahtaa myös yksin tai pienemmällä porukalla, hinta ei kasva taksin koon mukana!
Erityisesti matkalle lähtiessä tilaus kannattaa hoitaa jo ennakkoon, ja välttää näin lähtöhetken kiirettä ja stressiä. Erityistarpeiden toteuttaminenkin onnistuu joustavammin, kun sopiva taksi varataan hyvissä ajoin.
– Ennakkotilauksen tekeminen on aina maksutonta, Loikkanen muistuttaa.

Kentältä suoraan Tahkolle

VieVie haluaa palvella turisteja ja muuta hiihtokansaa mahdollisimman hyvin. Talvikauden aikana 1.12.2019 – 15.4.2020 taksimatka Kuopion lentokentältä Tahkolle on kiinteähintainen. VieVie tarjoaa kiinteähintaiset kuljetukset Tahkolle myös Kuopion ja Siilinjärven rautatieasemilta.
Taksin tilaaminen onnistuu perinteisesti soittamalla tai kätevästi 0100 0700 -sovelluksella. Samat tutut numerot palvelevat Kuopion, Siilinjärven, Tahkon ja Varkauden alueilla kuin pääkaupunkiseudulla ja Levillä.
– Näin ollen matkaketjujen järjestäminen niin Kuopion kuin Helsingin päässä käy jouhevasti ja helposti. 

Talvikaudella 1.12.2019 – 15.4.2020

Kuopion lentokenttä – Tahko
1 – 4 henk 95 €
5 – 8 henk 130 €

Siilinjärven rautatieasema – Tahko
1 – 4 henk 75 €
5 – 8 henk 100 €

Kuopion rautatieasema – Tahko
1 – 4 henk 115 €
5 – 8 henk 155 €

Reittipoikkeamat kannattaa sopia etukäteen kuljettajan kanssa.

VieVie järjestää kuljetukset kaikkiin tilanteisiin, Pekka Loikkanen kertoo.

p

VieVie Sinut Oy

0100 0700
(2,76 € /puh. +0,35 €/ min)
info@vievie.fi
www.vievie.fi
Myös Facebookissa ja
Instagramissa