Palveleva lastentarvikeliike

Erikoisliikkeet, Lapset, Ostoksille

Lastentarvike palvelee nykyisin Kauppakadulla, Carlsonin katutasossa. Uuteen liikkeeseen pääsee tarvittaessa myös vaunujen ja rattaiden kanssa. Kuvassa
vasemmalta oikelle Julia, Jooa, Sonja, Henna ja Mira.

Kuopion Lastentarvike on muuttanut Carlsonin katutasoon Kauppakadulle. Lastentarvikkeiden erikoisliikkeestä löytyvät monipuoliset palvelut sekä ammattitaitoinen henkilökunta. Samoissa tiloissa toimii tuttuun tapaan myös Hockey Base.

Kun perheeseen tai lähipiiriin on tulossa vauva, liittyy jännittävään aikaan monia hankintoja. Silloin askeleet kannattaa suunnata Lastentarvikkeeseen, josta löytyvät monipuoliset valikoimat, tunnetuimmat merkit sekä ennen kaikkea ammattitaitoinen henkilökunta, joka opastaa oikean tuotteen valinnassa.
Mira Kari kertoo, että henkilökunta opiskelee jatkuvasti pitääkseen tuotetietouden ajan tasalla.
– Meillä on monipuolinen tuotevalikoima, joka kehittyy jatkuvasti, joten oppimista ja perehtymistä tehdään joka päivä. Myös omat kokemukset lapsista ja lapsiperhe-elämästä auttavat ja tuotteita on helppo suositella omienkin kokemusten perusteella.
Kyse on myös turvallisuudesta, sillä esimerkiksi turvaistuinten asennuksessa ei ole varaa virheisiin. Lastentarvikkeessa asioidessaan voikin olla luottavaisin mielin sen suhteen, että tuotteet ovat laadukkaita ja oikein asennettuja. Käyttöön saa myös aina ohjeet.
– Meille on kunnia-asia se, että asiakkaalle jää asioinnista hyvä kokemus.

Parasta lapselle

Valikoimiin kuuluvat muun muassa Emmaljungan ja Bugaboon vaunut, BeSafen, Britaxin ja Maxi-Cosin turvakaukalot, ja turvaistuimet, erilaiset vauvanhoitoon, raskauteen ja imetykseen sekä vauvanruokailuun liittyvät tarvikkeet.
– Lisäksi meiltä löytyy monipuolinen valikoima tarvikkeita vaunuihin ja rattaisiin sekä leluja alle 1-vuotialle lapsille, Kari kertoo.
Lastentarvikkeiden erikoisliikkeessä eivät asioi pelkästään pienten lasten vanhemmat, sillä myös isovanhemmat ja muut lähipiiri tekevät mielellään hankintoja uudelle tulokkaalle.
– Esimerkiksi isovanhemmat osallistuvat usein vaunujen hankintaan. Baby Showereita järjestävät ystäväporukat tulevat myös usein kysymään neuvoa sen suhteen, mitä kaikkea vauvaperheeseen tarvitaan. Autamme ja opastamme ilomielin myös tällaisissa hankinnoissa.
Lastentarvikkeessa tehdään myös huoltoja ja korjauksia liikkeen edustamille vaunumerkeille. Tämän lisäksi liikkeestä voi vuokrata lyhytaikaiseen käyttöön esimerkiksi turvaistuimia kaukaloista aina junioristuimiin sekä matkarattaat tai kantorepun.
– Vuokrauspalvelu on kätevä esimerkiksi silloin, kun lapsiperhe tulee sukuloimaan kauempaa julkisilla liikennevälineillä. Kaikkea ei tarvitse kuljettaa mukana, vaan tarvikkeet voi myös vuokrata täältä paikan päältä, Kari muistuttaa.

Jääkiekkokauppa aasta ööhön

Samoissa tiloissa Lastentarvikkeen kanssa toimii myös jääkiekkoliike Hockey Base, jolla on Lastentarvikkeen kanssa sama, kotimainen omistuspohja.
Sami Mustonen kertoo, että Hockey Basesta löytyy jääkiekkovarusteet, luistimet sekä huoltopalvelut kaikentasoisille kiekkoilijoille.
– Ainutlaatuisen luistimen Flat Bottom V (FBV) teroitusjärjestelmän ansiosta teroittamiemme luistinten terä on liukuvampi ja pysyy terässä pitempään.
Hockey Base -liikkeitä on Suomessa kaikkiaan 14 eri paikkakunnalla. Näin ollen tuotteita saadaan tarvittaessa siirrettyä liikkeestä toiseen nopeastikin ja saatavuus on hyvä. Sama pätee myös Lastentarvikkeeseen, jolla on liikkeitä eri puolilla Suomea tällä hetkellä 20.
– Meitä yhdistää ammattitaitoinen ja palvelualtis henkilökunta. Samoissa tiloissa toimimalla tuemme toinen toistamme. Tervetuloa tekemään hankintoja, Mustonen toivottaa.

p
Lastentarvike & Hockey Base

Kauppakatu 36
(Carlsonin katutaso)
ma – pe 10 – 19, la 10 – 16
puh. 017 263 2695
kuopio@lastentarvike.fi
www.lastentarvike.fi
Myös Facebookissa Lastentarvike Kuopio

Hockey Base
puh. 09 852 05 910
kuopio@hockeybase.fi
www.hockeybase.fi
Facebookissa Hockey Base Kuopio

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.