Peltialan ammattilaiset katolla

Rakentaminen ja remontointi

Onnistuneen kattoprojektin jälkeen on helppo hymyillä. Kirsi ja Mika Sepponen (oik.) luottivat omakotitalonsa remontin AitoKaton ja Markus Kauhasen osaaviin käsiin.

Katto on yksi keskeisimpiä talon kuntoon, turvallisuuteen ja asumisviihtyvyyteen vaikuttavista tekijöistä. AitoKaton ammat-tilaiset toteuttavat kattoremontit räätälöidysti, asiakkaan toiveet ja tarpeet huomioon ottaen.

Kun Särkiniemessä asuvan Kirsi ja Mika Sepposen omakotitalon kattoremontti tuli ajankohtaiseksi, tarjoukset kysyttiin käytännössä kaikilta kattofirmoilta.
Mika Sepponen kertoo, että AitoKatto valikoitui urakoitsijaksi räätälöidyn ratkaisun, luotettavuuden ja hyvän hintalaatu-suhteen ansiosta.
- Meillä oli tarkka lista asioista, mitä remontilta haluamme. AitoKatto pystyi tarjoamaan nämä kaikki. Toki myös hinnalla oli vaikutusta. Saimme parhaalla mahdollisella materiaalilla tehdyn lopputuloksen kilpailukykyisellä hinnalla. Pelkästään raha edellä valintaa ei kuitenkaan tehty. Mietimme kokonaisuutta ja pitkää käyttöikää. Meille oli myös tärkeää, että kyseessä on paikallinen firma, jolloin rahat jäävät omalle alueelle.
Sepposet olivat tyytyväisiä myös itse remontin sujumiseen, joka valmistui aikataulussa ja tehtiin ammattitaidolla.
- Heti alusta asti näki, että nyt on peltialan ammattilaiset asialla. Turvallisuusasiat hoidettiin viimeisen päälle kuntoon. Pidimme myös siitä, että asiat selitettiin maanläheisesti. AitoKaton porukka kertoi aina mielellään, missä vaiheessa milloinkin mennään. Pystyimme hyvin asumaan koko pariviikkoisen remontin ajan kotona.

Hyvästi lämpövuodoille, tervetuloa tiiveys

Katto toteutettiin räätälöidyllä ratkaisulla. Elinkaarensa päähän tulleet pellit poistettiin ja aluskatteen paikalle asennettiin hengittävä, kosteutta kestävä ja lämpöä eristävä puukuituinen tuulensuojalevy. Kattorakenne täytettiin tuulensuojalevyyn asti ekovillalla, päälle rakennettiin riittävä tuuletuskoolaus. Tuloksena saatiin tiivis lämpövaippa, jossa lämpöeristeen ja pellin väli pääsee hyvin tuulettumaan katon kuitenkaan korottumatta hassun näköiseksi.
- Tällaisessa ratkaisussa aidosti saumattu peltikatto on parhaimmillaan. Katto on täysin tiivis, joten aluskatetta ei tarvitse mitoittaa vesivuotojen varalle. Lähinnä se eristää lämpöä, tuulta ja tietysti kondensoitumisen. Nyt tämänkin katon rakenne toimii kokonaisuudessaan erinomaisesti, toimitusjohtaja Markus Kauhanen kertoo.
Sepposet kertovat, että vaikka kulunut talvi ei olekaan ollut kylmimmästä päästä, on sisätilojen lämpötiloissa ollut heti havaittavissa usean asteen ero. Tulevaisuudessa sähkölasku tuleekin olemaan aiempaa pienempi. Koska samassa yhteydessä huolehdittiin myös yläpohjan lämpöeristeet kuntoon, on remontti tuonut asumiseen huolettomuutta.
- On huojentava tietää, että nyt katon rakenne toimii, se pitää vettä ja lämpöä sekä tuulettuu. Kun katto tikkaineen ja lumiesteineen on turvallinen, uskaltaa sinne kivuta tarvittaessa itsekin.

Alkuperäinen, 1960-luvulta peräisin oleva katto oli tullut käyttöikänsä päähän. Lämpövuodot korjaantuivat, turvallisuus tuli tämän päivän tasalle, kokonaisilme kaunistui.


Laajennusosa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi

Toinen hyvä esimerkki räätälöidystä ratkaisusta on Peltikii Palvelun uudisrakentamisen osaston viime syksynä Kettulanlahteen toteuttama omakotitalon laajennusosan katto. Uusi katto liitettiin vaivatta talon alkuperäiseen, jo 50 vuotta vanhaan saumakattoon ja myöhemmin koko katto on mahdollista maalata samanväriseksi. Näin asiakas sai huomattavaa säästöä, kun koko rakennuksen kattoa ei tarvinnut uusia. Samalla tarkastettiin koko kattorakenne ja tehtiin tarpeellisia huoltotoimenpiteitä.
- Lähdemme suunnittelemaan ratkaisuja asiakkaan etu huomioiden. Kaikkea ei ole aina pakko tehdä kokonaan uusiksi, vaan ainoastaan niiltä osin, mikä on tarpeellista ja asiakkaan kannalta parasta, Kauhanen muistuttaa.

Omakotitalon alkuperäinen saumakatto sai jatkeekseen laajennusosan uuden katon. Kokonaiskustannuksissa saatiin selvää säästöä, kun koko kattoa ei tarvinnut laittaa uusiksi.

p
AitoKatto/
Peltikii Palvelu Oy

puh. 044 546 0256
www.peltikii.fi
Myös Facebookissa ja Instagramissa!

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.