Pesula-automaatti auttaa kiireisen arjessa

Erikoisliikkeet, Puhtaanapito

Liaton pesula-automaatti on pätevä ratkaisu arjessaan kiireisen pesupulmiin, Elisa Salminen toteaa Päivärannan City-Marketin pesula-automaatilla.

Kun sattuu se kiireinen viikko, ei ole aikaa pyykätä eikä ajella pesulaan. Silloin on kätevää heittää pestävät kauppareissulla Liaton pesula-automaattiin ja hakea seuraavalla kerralla takaisin.

Liaton on vuonna 1994 perustettu yksityinen pesulayritys, jonka pesulat sijaitsevat Kempeleessä, Kajaanissa, Sotkamossa ja Kuhmossa. Yrittäjä Risto Myllynen kertoo Liaton pesula-automaattien idean syntyneen puoliksi sattumalta.
– Liaton pesula-automaatti syntyi halusta palvella asiakkaita yhtä joustavasti kuin postin pakettiautomaatit, miksi sama idea ei toimisi pesulallekin? Kauppoihin ja ostoskeskuksiin sijoitettu palvelukonsepti toimii jo monessa kaupungissa. Erittäin hyvän asiakaspalautteen pohjalta kehitämme palvelua koko ajan joustavammaksi ja tehokkaammaksi, Myllynen kertoo ja muistuttaa palvelumuotoon tutustumisen olevan helppoa ihan kotisohvalta käsin.
– Pesula-automaatin käyttö alkaa menemällä puhelimella tai tietokoneella www.pesula-automaatti.fi sivulle. Sieltä valitaan pestävät tekstiilit ja toimitaan ohjeiden mukaan. Prosessin eri vaiheissa asiakas saa tietoa sähköpostitse ja tekstiviestein, eli summamutikassa ei automaattia tarvitse kokeilla.

Kuopiossa automaatti jo kahdessa paikassa

Liaton pesula-automaatit löytyvät Kuopiossa Kolmisopen kauppakeskuksesta pullonpalautuksen vierestä ja Päivärannan K-Citymarketin eteläisen sisäänkäynnin läheltä. Liaton pesula-automaattien toiminnasta vastaavat aina paikalliset luottotoimijat. Kuopiossa homman hoitaa PesulaMestarit. Yrittäjä Jukka Rautakoski on tyytyväinen voidessaan tarjota pesulapalveluita entistä monipuolisemmin ja asiakaslähtöisemmin.
– Me haemme pestävät ja palautamme puhtaina takaisin. Asiakas saa tiedon tekstiviestillä ja puhtaat saa mukaan seuraavalla kauppareissulla. Toimitusaika on noin viikko, mutta tarvittaessa nopeampikin aikataulu onnistuu. Tämä palvelu sopii monien elämänrytmiin loistavasti ja automaatti on otettu Kuopiossakin todella hyvin vastaan, Jukka Rautakoski kertoo.

 

 

p
Liaton Oy

Liaton pesula-automaatit Kuopiossa
Päivärannan City-Marketilla
ja Kolmisopen kauppapaikalla.
www.liaton.fi
www.pesulamestarit.fi

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.