Linurin KilIkin pelaajia yhteiskuvassa Fanny-taulun kanssa. Ylhäällä vasemmalta Tuukka Makkonen, Juuso Ikonen, Iiro Hiltunen, Nemo Nissinen ja Jerko Matikainen. Alarivissä vasemmalta Mikko Kemppinen (ja petankkikoira Nova), Timo Jussila, Matti Koivisto sekä Tomi Savolainen.
Useimmilla on mielikuva petankista baskeripäisten ranskalaisseniorien ajanvietteenä. Sitäkin se toki on, mutta aivan yhtä hyvin kuulat istuvat savolaisten velikultien käteen Kallaveden rannalla. Linurin Kilikki on hyvän mielen petankkiporukka, jonka pelikentällä kuullaan ärräpäiden sijasta kaunista musiikkia ja leukavia spekulaatioita.
Kuopiossa toimii tällä hetkellä kolme aktiivista petankkiseuraa. Yksi niistä on Linurin Kilikki, joka nimensä mukaisesti pelaa entisen Linnanlahden eli Linurin, nykyisen Hapelähteen puiston alueella. Pelaajia porukassa on kymmeniä, joista aktiivisesti pelaavia viitisentoista. Seuran yleisilme on varsin nuorekas, ja myös sen alkuvaiheet poikkeavat useimpien urheiluorganisaatioiden perustamisesta.
– Usein lämpimässä kesäyössä baari-illan jälkeen mietittiin, että mitähän kivaa vielä keksittäisiin ja petankkihan on sopivan leppoisaa puuhaa. Aikamme heiteltiin näiltä pohjilta, mutta nopeasti alkoi kiinnostus lisääntyä. Netistä haettiin tietoa ja jotkut alkoivat tilailla kuulia Ranskasta. Monelle peli oli toki tuttu jo vuosien takaa, itsekin tuli petankkia pelailtua tenavana isän ja veljen kanssa, Timo Jussila kertoo.
Moni mieltää petankin perin yksinkertaiseksi lajiksi, jossa kuula yritetään heittää mahdollisimman lähelle snadia eli maalipalloa. Juuso Ikonen huomasi kuitenkin pian, että petankki on paljon enemmän kuin pelkkää rentoa heittelyä.
– Alun jälkeen alkoi nopeasti kiehtoa pelin vaatima taktinen osaaminen ja pelisilmä. Minulle petankin viehätys on nimenomaan tässä taktisessa haastavuudessa. Tarkka heitto on hyvä ase, mutta miten sitä käyttää onkin oma juttunsa, Juuso pohtii.
Mittanauhakin sen todistaa, tämä kuula oli snadia lähimpänä, toteavat Matti Koivisto ja Timo Jussila.
Välineillä on merkitystä
Ranskasta tilatuilla oikeilla pelikuulilla on todella suuri ero marketeissa myytäviin, joita kisoissa ei saa edes käyttää. Kunkin sarjan kuulat ovat keskenään samanpainoisia ja -kokoisia. Jokainen pelaaja etsii itselleen sopivimman kuulasarjan.
Kuulan pintakuvioinnissa on myös eroja, jotka tuovat oman merkityksensä esimerkiksi erilaisten kierreheittojen hyödyntämiseen. Pelaajan oma rooli vaikuttaa, vaikkapa dubbelissa (kahden pelaajan joukkueet). Asettaja ja ampuja käyttävät erilaisia palloja, jotka asettajalla ovat painavammat.
– Petankissa pätee sama kuin keilailussa, eli heti kun homman ottaa vähänkin vakavammin, pitää hankkia omat kuulat. Näin oman suorituksensa saa vakioitua ja tuurin tilalla on hallittu tekniikka.
Pallojen koolla ja painolla on omat rajaarvonsa. Esimerkiksi Timon ja Juuson käyttämillä kuulilla on painoeroa 40 grammaa. Toisen kuulat ovat hiiliterästä ja toisen ruostumatonta terästä. Timon kuulissa on pintakuviot ja Juuso pelaa sileillä. Mutta siihenpä välineiden painoarvo oikeastaan loppuukin. Kun on kunnon kuulat ja niiden pyyhkimiseen säämiskä, loppu on hifistelyä. Taskuun voi hankkia tuloslaskimia ja magnetisoituja pallonnoukkimia.
Petankkia ei kilpatasolla pelata millä tahansa kuulilla. Vähänkin vakavammin lajiin asennoituvat tilaavat kuulansa lajin kotimaasta Ranskasta.
Jännitystä ja sosiaalisuutta
Mikä sitten on petankin kiehtovuuden salaisuus? Vastaus tulee nopeasti: peli ei koskaan ole selvä ennen kuin viimeinenkin kuula on heitetty.
– Se kolmetoista pistettä vaan pitää saada voittaakseen. Joskus saattaa tappio tulla, vaikka peli olisi jo 12-0. Jännitystä riittää aina loppuun asti.
Porukassa jännittävän pelin mukavana bonuksena on tietenkin sosiaalinen puoli.
– Tässä näkee samalla kavereita ja kuulumiset vaihtuvat. Itselleni se on niin vahva motiivi, että vuoden pelattuani meni moottoripyörä myyntiin. Piti valita mihin vapaaaikaansa käyttää ja yksin ajelun sijasta valitsin nämä petankkihommat, Timo Jussila paljastaa.
Timo Jussilalle petankki on sopivasti sosiaalisuutta ja jännitystä tarjoava peli.
Säämiskä ja magneettinen kuulannostin ovat hyödyllisiä lisävarusteita.
Pelimusiikkia tyylillä
Linurin Kilikki luo omalta osaltaan elämää myös kaupunkiympäristöön. Hapelähteen puistossa petankkiporukka on tuttu näky. Pelin kulkua saattavat ohikulkijat jäädä seuraamaan pitkäksikin aikaa. Eikä ihme, sillä lisäksi taustalla soi tarkoin valittu musiikki.
– Alusta lähtien musiikki on ollut osa pelihommiamme. Bluetooth-kajareista soi hyvin maltillisella volyymilla pelin henkeen sopiva tyylikäs tunnelmamusiikki, joka osaltaan lisää puiston viihtyisyyttä. Emme siis todellakaan luukuta nupit kaakossa jytkettä ja jytinää, vaan juuri päinvastoin. Tämä tapamme on saanut positiivisen vastaanoton myös muualla missä olemme käyneet pelaamassa.
Fannyn pelko on pelitaidon alku
Haastattelun lopuksi nostetaan repusta esille pelien merkittävä motivaattori eli Fanny. Fanny on taulu, joka esittää rehevää kaunotarta veikistelemässä hame hulmuten katsojalleen. Jo 1800-luvulla Ranskan petanque-harrastajien parissa syntynyt perinne laittaa pelaajat pistämään kaiken osaamisensa peliin.
– Jos häviää pelin 13-0, niin joutuu antamaan pusun Fannyn takamukseen! Kullakin joukkueella on omansa ja mekin saimme juuri upouuden Fannyn, jonka on maalannut kuvataiteilija Mikko Varjoranta ateljeessaan. Fanny tullaan sijoittamaan pelien välillä Käsityökadulle ravintola Panzaan. Tulevaisuudessa tavoitteena on seuran virallinen rekisteröinti ja jopa SM-turnauksiin osallistuminen.
– Edellytykset alkaisivat pikkuhiljaa olla kasassa. Vielä kun jostain löytyisin jokin maneesin nurkka tai vastaavan talviharjoituspaikaksi, niin homma olisi hallussa paremmin kuin hyvin, toivovat Linurin Kilikin herrasmiehet asettuessaan Fannyn kanssa yhteiskuvaan.