Sunsets on kesän svengaavin urheilujuhla

Henkilöt, infokuopio, Tapahtumat

Uimahallin takaa löytyy vieläkin kaksi beach volley -kentän paikkaa. Tatu Säisä näyttää kuinka pienistä puitteista kaikki alkoikaan.

Sunsets Kuopio on tasokas ja monipuolinen liikuntatapahtuma, jonka tarina ulottuu viime vuosikymmenen puoliväliin. Tapahtuman kehitys vaatimattomasta pikkuturnauksesta ison mittakaavan urheilu- ja viihdeviikonlopuksi on huima. Tarinan kertoo mies, joka on ollut mukana ensimmäisestä syötöstä lähtien.

Tapahtumapäällikkö ja puuhamies Tatu Säisä ei edes yritä peittää intoaan kertoessaan tämän kesän huipputapahtumasta.
– Tapahtuma oli jo pelkkänä beach volley -turnauksena vetovoimainen, mutta nyt lajimäärä on jälleen kasvanut. Satamarannassa ratkotaan jälleen myös Kuopion Vahvin -titteli sekä liaanilla hypätään Suomen mestaruuksista. Uutuuksina mukaan tulevat Sami Hedbergin Pullukka Run, Tennis, SUP Polo sekä Beach sulkapallon SM -kisa. Mukana on myös Lelukauppa Partasen lastenmaailma, katukoris, oheistoiminnan harjoittelun kisa sekä Kuopio veneilee. Pete Parkkonen, Stereo, Stig ja DJ Amanda Harkimo ovat bilepuolen tähtiä. Yleisölle kaikki tämä on nähtävissä ja koettavissa maksutta, Säisä kertoo.

Uimahallin takaa kaikki alkoi

Tatu Säisällä on ansaittua ylpeyttä äänessään hänen kertoessaan Sunsetsin nykymenosta, koska väkisinkin ajatus karkaa siihen mistä kaikki on saanut alkunsa. Kävimme Tatun kanssa tapahtuman juurilla, uimahallin takana.
– Asuimme puolisoni kanssa kivenheiton päässä Niiralassa kerrostalossa ja sieltä käsin löytyi tämä alue. Beach volleyn SM-kiertueelle valmistavia turnauksia oli pelattu jo 2006 Rauhalahdessa neljän ja 2007 Siilinjärven Fontanellassa kymmenen joukkueen voimin, mutta 2008 kaupunki tarjosi kentille paikat tästä uimahallin takaa. Mukana oli heti peräti kolmetoista paria. Kaikki tehtiin omin käsin somistuksista lähtien. Kolmen vuoden aikana aluetta maalattiin, pidettiin kanttiinia kaupasta haetuilla tuotteilla ja DJ soitti bilemusaa uimahallin parvekkeelta. Olipa paikalla lopulta ihan katsomokin ja joka vuosi saatiin aikaan jotain näyttäviä uudistuksia, Tatu muistelee pienimuotoisena alkanutta tapahtumaa.

Rannassa alkoi kasvu

Pelit pelattiin ensin Kuopio Beachin nimellä, vuonna 2010 nimi oli Lohimaa Beach. 2011 tapahtui suuri muutos, nimeksi tuli Trust Perintä Open ja paikka vaihtui satamaan ravintola Albatrossin edustalle. Trust Kapital Open -nimellä pelattiin vuodet 2013-2016 ja joka vuosi saatiin uusia elementtejä mukaan.
Trust Kapital Open oli vuoden 2014 suurin beach volley -tapahtuma Suomessa. Iltabileissä esiintyi Pandora ja kansaa kävi kymmenisen tuhatta henkeä sään suosiessa koko viikonlopun.
– 2015 alkuviikosta kentän valtasivat beach futis joukkueet. Beach volleyssa mukaan tulivat kansainväliset huippuparit ja kävijämäärä nousi jo 15 000 vieraaseen. Tapahtuma alkoi tosimielellä näkyä ja kuulua Kuopion kesässä.

Satamatorilla tavataan

Uimahallin takaa alkanut matka oman porukan pienestä turnauksesta kohti kansainvälisen huipputason vapaa-ajantapahtumaa löysi nykysijoilleen kaksi vuotta sitten.
– 2017 loikattiin sata metriä kohti väljempää pelipaikkaa. Satamatori oli luonteva paikka jatkaa koko ajan kasvavaa tapahtumaa. Samalla lanseerattiin uusi nimi Sunsets Kuopio. Tapahtuma kasvoi jälleen huomattavasti ja mukaan saatiin useita uusia lajeja: Katusähly, Kuopion Vahvin, Kuopio Veneilee, Lelukauppa Partasen lastenmaailma, Street Basketball ja Sunsets Balooza, Tatu luettelee.

Talkootyön voimaa

Tänä vuonna tapahtuma järjestetään elokuun ensimmäisenä viikonloppuna 1.-3.8.Kuopion sataman alueella. Kesän 2019 yleisömäärältään suurin Suomessa järjestettävä beach volley -tapahtuma pelataan kaksipäiväisenä, perjantaina ja lauantaina sataman alueella. Kansainvälisessä kutsuturnauksessa 6 joukkuetta kilpailee sekä miesten että naisten sarjassa. Tapahtumapäällikkö Tatu Säisä katsoo tulevaisuuteen innostunein mielin, mutta myös kiitollisena menneistä.
– Ilman kaikkia niitä loistavia tyyppejä ketkä ovat mukana olleet kautta vuosien, ei olisi tällaista ilmiötä syntynyt. Valtava kiitos kaikille mukana olleille, pelaajille, huoltojoukoille, yhteistyökumppaneille ja ennen kaikkea yleisölle. Teille pelit pelataan ja iltabileet juhlitaan, tervetuloa mukaan tekemään Sunsetsista kesän paras ja kaunein liikuntatapahtuma, Tatu Säisä toivottaa lopuksi.

 

 


Hyvien tyyppien kanssa hyvän asian puolesta

Mikä saa lähtemään vuodesta toiseen talkoisiin ja tarttumaan empimättä kaikkiin mahdollisiin puuhiin, vaikka omalla kesälomalla? Kysyimme asiaa kahdelta pitkän linjan tapahtuma-aktiivilta. Tapahtuma- ja markkinointiammattilainen Wille Markkanen on nähnyt Sunsetsin ja sen edeltäjien koko kehityskaaren.
– Tapahtuma on ollut minulle kesän keskiössä jo kauan. Rakentaminen alkaa jo viikkoja ennen ja tahti kiihtyy kisaviikkoa kohti. Sitten nautitaan siitä ja muistellaan pitkään ja heti kohta aletaan kaavailla uutta. Ja se uusi on aina edellistä kovempi juttu. Sunsets on huippuluokan verkostoitumistapahtuma urheiluväelle ja yrityksille ja loistava ponnahduslauta monelle muullekin lajille kuin beach volley, Wille kertoo.
Kun Wille Markkanen on kantanut tapahtumatalkoissa jotain, on usein rakenteen toisessa päässä ollut Franke Medical Oy:n toimitusjohtaja Antero Asikainen.
– Beach volley on hieno laji ja lentopalloihmiselle helposti lähestyttävä. Minua tapahtumassa kiehtoo sen kehitys aivan pienestä liki nollabudjetin tapahtumasta. Se on vuosi vuodelta kasvanut sillä periaatteella, että kunkin vuoden tuotolla on kehitetty tapahtumaa. Tätä ei ole tehty rahankiilto silmissä vaan rakkaudesta urheiluun. Toinen vahva syy mukanaololleni ovat nämä kaikki Tatut ja Willet ja lukemattomat muut, joiden kanssa on ollut mahtava tehdä hommia yhdessä. Yhdellä lauseella: hyvien tyyppien kanssa hyvän asian puolesta, Antero kiteyttää.
www.sunsetskuopio.com

 

Tänäkin vuonna Satamatorin valkealla hiekalla pelataan huipputurnaus.

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.