Myös toimitusjohtaja Jarmo Komulaisen voi välillä nähdä myymälä-kahvilan tiskin takana.

Kalakukkoleipomo Irene Partasen uusi, ELY-keskuksen kehittämisavustuksen tuella rakennettu leipomo ja myymälä-kahvila Inkilänmäellä on saanut asiakkailta hyvän vastaanoton. Ovi käy ja kauppaa tehdään mukavasti.
Asiakkaat voivat tehdä kalakukko-, piirakka- ja kahvileipäostoksensa suoraan leipomolta, ja samalla voi vaikka nauttia kupillisen kahvia uunituoreen kahvileivän kanssa.
Nykyaikaisissa tiloissa valmistuvat niin suolaiset kuin makeat herkut totutuin menetelmin, ja uusia tuotteita on aina kehitteillä kysynnän mukaan.
– Jos kyse on erikoistuotteista tai isoista ostomääristä, meille kannattaa soittaa ja tilata tuotteet etukäteen, luova johtaja Pekko Järvinen sanoo.
Kalakukkoleipomo Irene Partanen myy tuotteitaan myymälä-kahvilan lisäksi perinteiseen tapaan myös kauppahallissa ja torilla. Torivaunu palvelee maanantaista lauantaihin. Sen valikoimissa on kalakukkoja, lihapiirakoita, munkkeja ja riisipiirakoita.
Tuotteiden menekki on kasvanut mukavasti myös muualla Suomessa. Osaamista ja vankkaa ammattitaitoa todistaa tänäkin vuonna saavutettu ahvenkukon Suomen mestaruus.
– Toisaalla tässä lehdessä on tarjouskuponkimme, jolla leipomotuotteitamme voi ostaa tavallista edullisemmin, Järvinen muistuttaa.

 

p
Kalakukkoleipomo Irene Partanen

Inkilänmäenkatu 19, 70340 Kuopio
puh. 050 370 4979
ma – pe klo 7 – 16, la 8 – 12
Myyntipisteet:
Kuopion Kauppahalli
puh. 044 718 0033
ma – pe 8 – 17, la 8 – 15
Kuopion tori
ma – pe 8 – 15, la 8 – 15
info@irenepartanen.fi
www.irenepartanen.fi
Myös Facebookissa