Tankotanssi vei mennessään

Henkilöt, Liikunta ja vapaa-aika

Heli Vehkala hurahti tankotanssin haastavuuteen.

Tankotanssi tuo monelle mieleen vilkkuvat valot ja hämyisät yökerhot, mutta virneet häviävät suupielistä, kun lajia lähtee toden teolla kokeilemaan tankotanssisalilla. Kyse on fyysisesti raskaasta urheilusta, joka haastaa niin lihaksia kuin mieltäkin.

Heli Vehkala on aina liikkunut monipuolisesti. Taustalta löytyy muun muassa tanssia, juoksua, rullaluistelua ja hiihtoa. Kuusi vuotta sitten hän huomasi, että Kuopioon on perustettu tankotanssistudio ja kiinnostui heti.
- Olen aina halunnut haastaa itseäni fyysisesti ja arvasin, että tankotanssissa haastetta riittää. Minulla oli kuitenkin hiihdon ja sauvarullaluistelun ansiosta paljon voimaa ylävartalossa ja kehityinkin todella nopeasti. Jo reilun vuoden harjoittelun jälkeen pystyin tekemään lähes yhtä vaativia liikkeitä kuin mitä nykyään.
Vaikka vahvasta liikuntataustasta oli hyötyä, Vehkala korostaa, että tankotanssi sopii kaiken ikäisille, kokoisille ja -kuntoisille. Nykyään tankoharjoitteluun voi tutustua myös matalalla kynnyksellä vedessä, jolloin vaadittava voimataso on huomattavasti pienempi.
- Sellainen ajattelu, että pitäisi olla tietyissä mitoissa tai hankkia ensin voimaa kuntosalilta, on ihan höpöhöpöä. Tankoillessa voimat kasvavat ja paino putoaa. Harjoittelu tapahtuu omalla painolla, joten se on tehokasta ja kehittävää. Uusien taitojen oppiminen palkitsee, hän kannustaa.

Tankotanssia vielä mummonakin

Lajin erilaiset otteet, liikkeet ja kiepautukset voivat sivusta katsoen näyttää hurjilta.
- Pää alaspäin olemiseen alettiin totutella heti ensimmäisistä harjoituksista lähtien. Alussa en vielä osannut arvioida omia taitojani riittävän hyvin, ja kerran putosinkin alas hartioilleni kokeillessani uutta haastavaa liikettä. Selvisin säikähdyksellä, ja tarkoituksella menin heti jatkamaan, joten tapahtuneesta ei jäänyt traumoja. Nykyään tuntuma tankoon on iholla niin hyvä, että tiedän, milloin ote on pitävä.
Niukalle pukeutumiselle on siis perusteensa. Tangolla pysyminen perustuu kitkaan, joten käsivarsien, jalkojen ja kylkien ihon on hyvä olla paljaana tukevan otteen saamiseksi. Vehkala muistelee, että varsinkin alkuvaiheessa kehoon tuli mustelmia ja nirhaumia ja äärivenytyksissä venähdyksiä.
Fyysisyyden lisäksi häntä kiinnostaa tankotanssissa sosiaalisuus. Vaikka salille tulee koko ajan uusia tulokkaita, tuntevat pitempään lajia harrastaneet hyvin toisensa. Tankotanssijat iloitsevat toistensa menestyksestä, kannustavat ja tsemppaavat. Tankotanssi on myös kilpailulaji, mutta Vehkala hakee liikunnasta ennen kaikkea terveyttä ja hyvinvointia.
- Kilpailu ei ole koskaan ollut minun juttuni. Nautin itseni haastamisesta ja liikunnan tuomasta hyvästä olosta. Haluan pitää itsestäni huolta. Siksi en pidä treeneistä pidempää taukoa, vaan harjoittelen aika säännöllisesti pari kertaa viikossa. Haaveilen siitä, että vielä mummonakin harrastan tankotanssia!

Puujalkavitseistä tositoimiin

Vaikka kyseessä on vaativa urheilulaji, on Vehkala saanut tottua myös puujalkavitseihin.
- Yhä useammin onneksi tapaa ihmisiä, jotka tietävät, kuinka kovasta lajista on kysymys. Silti usein tulee kysymyksiä, että paljonko tienaat ja missäs sitä pääsisi katsomaan. Otan heitot kyllä ihan huumorilla ja kutsun kokeilemaan itse lajia. Silloin useimmilta virneet pyyhkiytyvät kasvoilta, Vehkala nauraa.
Kaverit joutuvatkin helposti suoraan sanoista tekoihin, sillä Vehkalan autotallista löytyy oma tanko harjoittelua varten.
- Voin luvata, että kun tangolla ähkii ja puhkii aivan äärirajoilla, katoaa erotiikka nopeasti niin tanssijan kuin katsojankin mielestä!

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.