Toimitusvarmaa kuljetuspalvelua

Kuljetus- ja varastointi

SavoLinen tilataksiin mahtuu isompikin seurue, Joni Räsänen kertoo.

Kymmenenvuotias SavoLine Oy on erikoistunut bioenergiakuljetuksiin, mutta operoi joustavasti myös muun kuljetustoiminnan parissa. Kahden perävaunuyhdistelmän lisäksi kalustoon kuuluu myös tilataksi.

Yrittäjä Joni Räsänen kertoo perustaneensa SavoLinen 24-vuotiaana nuorena miehenä. Nyt yrityksessä työskentelee Räsäsen lisäksi 3 - 4 työntekijää.
- Olemme erikoistuneet bioenergiakuljetuksiin, kuten hakkeen ja turpeen kuljettamiseen. Satunnaisesti kuljetamme myös muuta rahtia Itä- ja Keski-Suomen alueella, hän kertoo.
SavoLinen vahvuuksia ovat erityisesti laatu ja luotettavuus. Toimitusvarmuus on suoritealallamme tärkeä asia.
- Mitä sovitaan, siitä pidetään kiinni. Palvelemme joustavasti, tarvittaessa seitsemänä päivänä viikossa. Henkilökuntamme on erittäin ammattitaitoista ja kaikilla on pitkä kokemus hakkeen ja turpeen ajosta.
Toimitusvarmuutta edesauttaa myös uusi, hyvässä kunnossa oleva kalusto.

Tilataksi aloitti liikennöinnin

SavoLinen uusi aluevaltaus on taksiala. Tammikuusta lähtien kalustoon on kuulunut yhdeksän henkilön tilataksi.
- Pääsääntöisesti taksi liikennöi Kuopio-Siilinjärvi -akselilla, mutta asiakkaan tarpeen mukaan teemme toki myös pidempiä reissuja, Räsänen kertoo.

p
SavoLine Oy

Joni Räsänen puh. 050 490 0083
Taksi 040 480 0866
savoline86@gmail.com

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.