Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content

Unohtuneita ihmiskohtaloita Savosta

Muut

Viime aikoina olen lukenut kaksikin savolaisen kirjoittajan kirjaa, jotka avasivat palan unohtunutta mikrohistoriaa. Sattumoisin molemmat romaanit liittyvät Nilsiään. Yhteistä romaaneille on myös se, että vaikka ne ovat sivumäärältään kapoisia, reilusti alle 200-sivuisia, mahtuu kansien sisälle kokonainen elämä ja vielä aika paljon ajankuvaa päälle.

Antti Heikkisen Latu (WSOY 2021) kertoo nilsiäläisestä hiihtäjä Pauli Pitkäsestä. Maastohiihtotietäjille nimi on tuttu, mutta monen kaltaiseni maallikon tietoisuudesta nimi oli ennen Heikkisen muistutusta jo painunut unholaan. Kolminkertainen maailmanmestari voitti kultansa 1930-luvun lopulla, toisen maailmansodan kynnyksellä.

Sota muodostui Pitkäselle kohtalokkaaksi, niin kuin niin monelle muullekin ikätoverilleen. Pitkänen haavoittui jo talvisodassa ja jatkosodan sytyttyä hän toimi vapaaehtoisena kotirintaman tehtävissä. Kaatuneiden tavaroita kansakoululla läpi käydessään tavaroista löytyi käsikranaatti, joka syttyi. Pitkänen aikoi heittää kranaatin ulos, mutta pihalla oli lapsia leikkimässä. Muut ehtivät huoneesta pakoon, mutta invalidikepin avulla liikkunut Pitkänen sai räjähdyksessä vaikeat vammat, joihin hän myöhemmin kuoli Tarinan sairaalassa.

Romaanissaan Heikkinen kertaa Pitkäsen viimeisiä viikkoja sairaalassa, jolloin hän käy läpi mennyttä elämäänsä. Kerronta vaihtelee kuumehoureiden, selkeämpien hetkien tarinoinnin samassa huoneessa olevien toipilaiden kanssa sekä menneisyyden takaumien välillä. Ajankuvan luojana ja tarinankertojana Heikkinen onkin mestari.

Romaani voi joskus saada aikaan isojakin tapahtumakulkuja. Joulukuussa 2021 Pitkäsen lapsuuden hiihtomaisemissa Sänkimäen Varpumäen tilalla paljastettiin muistomerkki. Se kertoo omaa kieltään tarinan voimasta.

Hengenasioita ja murhamysteeri

Toinen nilsiäläinen merkkimies oli körttijohtaja Paavo Ruotsalainen. Ukko-Paavon tietävät kaikki, mutta harvempi on kuullut hänen ainoan poikansa kohtalosta. Parikymppinen Juhana Ruotsalainen surmattiin vuonna 1830. Tarkemmin sanottuna nuori mies hirttyi kaulaliinaansa, joka taas oli solmittu kiinni rekeen. Tapaus paljastui, kuin hevonen veti reen ja perässä roikkuvan Juhanan kotiin seuraavana aamuna. Ensi alkuun tapaus olisi saattanut mennä läpi onnettomuutenakin, mutta varsin pian suksien jäljet johtivat sylttytehtaalle.

Paavo Ruotsalainen oli ristiriitaisia tunteita herättävä mies, eikä suinkaan kaikkien naapuriensa keskuudessa suosittu. Tilannetta pahensivat entisestään rajariidat. Vihaa oli pidetty erään naapuritalon kanssa jo pitkään ja sen vanhin poika paljastuikin murhatyön tekijäksi.

Jouni Tossavainen paneutuu aiheeseen uusimmassa romaanissaan Pojan usko (Aviador 2021). Hän kuljettaa tarinaa käänteisessä aikajärjestyksessä: kuolleen pojan löytymisestä edeltävän vuorokauden tapahtumiin. Tarinaa kerrotaan vuoron perään eri ihmisten suulla ja silmin kuvattuna. Näin tapahtumista ja ylipäänsä ajankuvasta syntyy monipuolinen kuva.

Parhaimmillaan mikrohistoria kuvaa yhden yksilön, talon tai kyläkunnan historian kautta koko aikakautta ja siinä vallinneita tapahtumaketjuja, muutosvirtoja ja kipupisteitä. Pojan usko on tästä oppikirjaesimerkki. Yhden perheen henkilökohtainen tragedia kasvaa suuremmaksi kertomukseksi syrjäseutujen elämästä ja murroskaudesta 1830-luvulla.

Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.