Vuokravälitystä uuden yrittäjän johdolla

Asiantuntijapalvelut

Ronja Reinikainen (edessä vas.) luotsaa jatkossa OVV Asuntopalveluja Kuopiossa. Yrityksen perustaja Pirjo Timonen jatkaa edelleen arvokkaana tukena asiakaspalvelutyössä.

Yli 20 vuotta toiminut OVV Asuntopalvelut sai marraskuun alussa uuden yrittäjän, jo aiemmin toimitusjohtajana toimineen Ronja Reinikaisen. Entinen yrittäjä Pirjo Timonen jatkaa edelleen tiiviisti yrityksen toiminnassa mukana.

Ronja Reinikaisen kasvaminen yrittäjäksi ei ole tapahtunut yhdessä yössä. Yrittäjän tyttärenä hän on seurannut läheltä kehitystä yhden naisen yrityksestä kymmenen henkilöä työllistäväksi toimijaksi. Myös eri työtehtävät ovat tulleet tutuiksi.
- Olen aloittanut täällä vuosina 2005 - 2006 ja tehnyt kaikkia hommia aina yrityksen mainosten jakajasta lähtien. Ajatus yrittäjyydestä alkoi kypsyä opiskelujen jälkeen. Monipuolisesta kokemuksesta on nykyisessä tehtävässä paljon hyötyä ja minulla on realistinen käsitys yrittäjyydestä, hän kertoo.
Tärkeänä taustavoimana säilyy entinen yrittäjä ja yrityksen perustaja Pirjo Timonen. OVV:ssa onkin haluttu tehdä hallittu sukupolvenvaihdos.
- Ronja aloitti toimitusjohtajana jo vuonna 2015 ja nyt hän on ottanut vetovastuun myös yrittäjänä. Hän on pomo ja minä teen niin kuin pomo käskee, Timonen luonnehtii uutta rooliaan hymyillen.
Ennen kaikkea hän iloitsee siitä, että hallinnollisten tehtävien jäätyä vähemmälle aikaa jää entistä enemmän asiakastyöhön.

Kokonaispalvelu on huoleton ratkaisu

Juuri asiakasrajapinnan tunteminen on OVV Asuntopalvelujen keskeistä osaamista. Vuokravälityksessä kyse ei ole pelkästään asunnonvälityksestä, vaan ennen kaikkea vuokrasuhteen hoidosta. Monille sijoitusasunnon omistajille tulee yllätyksenä, kuinka paljon lainsäädännön tuntemusta ja paneutumista vuokrasuhteen hoito vaatii. Entistä useampi vuokranantaja onkin halunnut ulkoistaa tämän ammattilaisille ja valinnut OVV Kokonaispalvelun.
- Käytännössä kokonaispalvelu tarkoittaa sitä, että me hoidamme kaikki vuokraukseen ja vuokrasuhteeseen liittyvät asiat vuokralaisen kanssa. Kokonaispalvelun kysyntä on koko ajan kasvussa. Pystymme tarjoamaan vuokranantajalle huolettoman ja turvallisen palvelun, sillä takaamme myös vuokran vuokrasuhteen ajaksi, Reinikainen kertoo.

Jokaiseen asuntoon löytyy asukas

Viimeisen vuoden aikana Kuopion vuokra-asuntomarkkinat ovat muuttuneet radikaalisti. Tarjontaa on paljon ja vuokranantajat ovat saaneet huomata, ettei asuntoon olekaan vuokralaisia jonossa. Vallitsevassa tilanteessa asuntoja täytyy markkinoida entistä tehokkaammin. Vaikka tällä hetkellä vuokra-asunnoista on jopa ylitarjontaa, vakuuttaa Timonen, että jokaiseen asuntoon löytyy asukas, kun vuokrataso on sopiva.
- Digitaalinen toimintaympäristö on muuttunut hektisemmäksi. Meidän tehtävämme on olla hereillä ja auttaa vuokranantajaa ammattitaidolla asunnon vuokraukseen liittyvissä asioissa. Vilkas asuntojen rakentaminen on toisaalta merkki siitä, että rakennusliikkeet uskovat Kuopion kasvuun ja kehitykseen myös tulevaisuudessa. Tämä on hyvä uutinen myös vuokranantajille.

Reilua vuokranvälitystä

OVV Kuopio haluaa pitää hyvää huolta paitsi vuokranantajista myös vuokralaisista. Koko OVV-ketjulle hyvä ja reilu vuokratapa on sydämen asia. Ronja Reinikainen kertoo, että juuri asiakassuhteiden hoito on työn suola.
- Toisin kuin kiinteistönvälityksessä, vuokra-asuntoja välittäessä syntyy hyvinkin pitkiä asiakassuhteita. Saamme olla mukana asiakkaiden iloissa ja suruissa. Kotiin liittyy myös paljon tunteita. Tämä edellyttää meiltä asiakaspalvelijoilta ammattitaidon lisäksi myös sensitiivisyyttä ja tilanteenlukutaitoa, hän pohtii.

p
OVV Asuntopalvelut Kuopio

Asemakatu 26, 70100 Kuopio
puh. 017 363 5566, 044 363 5561
ma - pe 9 - 16
kuopio@ovv.com
www.ovv.com
www.vuokrakas.com
Facebookissa OVV Asuntopalvelut Kuopio
Instagramissa OVV Kuopio

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This