Romuautot muuttuvat raaka-aineeksi

Autot ja liikenne, Korjaukset ja huollot

Romuauton vastaanottopisteessä auto kierrätetään ympäristöstä huolehtien. Metallit jatkojalostetaan muualla teollisuuden uusioraaka-aineeksi.

Suomessa kierrätetään vuosittain noin 60 000 romuajoneuvoa, pääasiassa henkilö- ja pakettiautoja, joiden keskimääräinen ikä on noin 21 vuotta. Romuautosta yli 75 prosenttia hyödynnetään uudelleen metalliteollisuudessa. Uusi romutuspalkkiokampanja vauhdittanee uusien, vähäpäästöisten autojen myyntiä.

Vanha auto voi tulla romutusvaiheeseen esimerkiksi siksi, että autoon on tullut isoja vikoja tai se on ollut kolarissa niin, että kuntoon laitto olisi liian kallista auton arvoon nähden.
Auton kierrättäminen on helppoa eikä maksa mitään. Suomen Autokierrätyksen ylläpitämässä kierrätysjärjestelmässä auto kierrätetään ympäristöystävällisesti ja luontoa säästäen. Autokierrätyksen verkosto, lähes 300 virallista toimipistettä, ottaa vastaan myös muita ajoneuvoromuja.
Myös puretun auton voi luovuttaa kierrätykseen. Autosta voi siis irrottaa esimerkiksi renkaat, moottorin tai muita auton osia uudelleen käyttöä varten. Auton pitää kuitenkin olla tunnistettavissa valmistenumerosta.

Metallit talteen, muovit energiaksi

Puijon Romu Oy:n tuotantopäällikkö Mikko Kemppinen kertoo, mitä vaiheita auton romutuksessa on:
– Noudamme itse suurimman osan yritykseen tarjottavista romuautoista. Auton luovutuksessa tarkistamme luovuttajan henkilöllisyyden ja auton rekisteriotteen ja annamme auton luovuttajalle romutustodistuksen.
Kemppinen kertoo, että virallisessa vastaanottopisteessä auto kierrätetään lain mukaisesti ympäristöstä huolehtien. Esikäsittelyssä romuautosta otetaan talteen polttoaine, moottori- ja voiteluöljyt ja muut nesteet, jotka käsitellään asianmukaisesti. Lisäksi autosta poistetaan renkaat, akku ja katalysaattori.
– Meillä ei ole varsinaista purkaamotoimintaa tai varaosakauppaa, vaan esikäsittelyn jälkeen auto toimitetaan romun jatkojalostusyrityksille. Niissä auto murskataan ja murske lajitellaan teräsjakeeseen, muihin metalleihin sekä kevytjakeeseen, joka sisältää muun muassa tekstiili- ja muoviosia.
Metallit jatkojalostetaan teollisuuden uusioraaka-aineeksi. Kevytjae hyödynnetään pääosin energiajätteenä. Autosta yli 75 prosenttia jatkaa kulkuaan metalliteollisuudessa, ja kaikkiaan romuauton painosta laskettuna siitä hyödynnetään 95 prosenttia.
Romuauton lähin vastaanottopiste löytyy esimerkiksi netistä Suomen Autokierrätyksen karttahaulla.

Romutuspalkkio kannustaa vähäpäästöiseen liikkumiseen

Romutuspalkkiokampanjan aikana uuden auton ostaja saa 1 000 tai 2 000 euron romutuspalkkion valtion avustuksena uudesta, lain edellytykset täyttävästä henkilöautosta, jos hän vie samalla romutettavaksi omistamansa, vähintään 10 vuotta vanhan liikennekäytössä olevan henkilöauton. Lisäksi autoala tukee palkkiota omalla 500 euron romutuspalkkiollaan.
Täyssähköauton hankintaan voi yhdistää kotitalouksien täyssähköautojen 2 000 euron hankintatuen. Täyssähköauton hankintaan voi siten saada yhteensä 4 500 euron tuen.
Joukkoliikennelipun tai sähköavusteisen polkupyörän hankkimiseen palkkiota myönnetään korkeintaan 1 000 euroa.
Kampanja jatkuu vuoden 2021 loppuun tai siihen asti, kun kahdeksan miljoonan euron määräraha loppuu.

Autokauppa uskoo kysynnän kasvuun

Kuopion Autokauppa Oy:n toimitusjohtaja, Autoalan Keskusliiton hallituksen jäsen Ville Miskala uskoo, että romutuspalkkio kannustaa vähäpäästöisen auton hankintaan ja tuo samalla myös valtiolle lisää verotuloja.
– Hybridiautot ovat jo aiemmin käyneet hyvin kaupaksi ja palkkio varmaan osaltaan lisää niiden ja myös täyssähköautojen kysyntää. Romutuspalkkiokampanja toki antaa mahdollisuuden myös uuden vähäpäästöisen polttomoottoriauton hankintaan, Miskala sanoo.

Hae sivustolta

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in posts
Search in pages
Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.