Valikko Sulje

Loppuvuoden juhlapöytä on katettu

Lapland Hotelsin väki ja monipuoliset juhlatilat ovat valmiina kaikenlaisiin tilaisuuksiin. Tämä tiimi hoitaa kaiken valmiiksi: vasemmalta hotellinjohtaja Miia Siltala, Gallá Kitchen & Barin ravintolapäällikkö Teemu Kurikka, hotellipäällikkö Mari Vartiainen, myyntikoordinaattori Jenni Raatikainen, myyntipäällikkö Elena Chiksoeva, keittiöpäällikkö Janne Tirri.

Lapland Hotels Kuopio on kaikenlaisille juhlille ja kokouksille elämyksellinen kohde, jossa yhdistyvät Lapin tunnelmaan vievät tunnelmalliset tilat ja aidot pohjoisen maut.

Joulunalusaika pikkujouluineen sekä itse joulunaika ovat Lapland Hotelsin väelle kiireistä sesonkia. Suosituimmat viikonloppuillat varataan aina hyvissä ajoin, mutta tilaisuudet onnistuvat mainiosti muinakin päivinä. Hotellinjohtaja Miia Siltala kertoo vilinää riittävän koko viikolle.

– Kokouksia, koulutustilaisuuksia ja muita yritystapahtumia pidetään nykyään kaikkina päivinä. Esimerkiksi maankuuluun aamupalaamme yhdistetty aamukokous on yrityksille erittäin toimiva kokonaisuus. Samoin pikkujouluja pidetään nykyään muulloinkin kuin vain viikonloppuisin. Tilaukset ja suunnittelu onnistuvat helposti oman myyntipalvelumme kautta. Meille on myös helppo tulla paikan päälle valitsemaan sopivat tilat ja tarjoilut.

Räätälöidyt palvelut ryhmille

Elämykselliset juhla- ja kokouspalvelut ovat tulleet muutamassa vuodessa todella suosituiksi niin yritys- kuin yksityisasiakkaille. Lapland Hotelsille tullaan paljon myös kaveri- tai sukulaisporukalla istumaan iltaa ja nauttimaan pohjoisen makumaailmasta. Kaikenkokoisten ryhmien erityistoiveet otetaan huomioon ja talon oma myyntipalvelu räätälöi palvelut toiveiden mukaisesti erityisruokavalioista ohjelmanumeroihin asti.

– Saman katon alta löytyy kaikki majoituksesta juhlatilaan ja kattaviin ruokapalveluihin. Kun juhlaväkeä tulee eri puolilta Suomea, on myös keskeinen sijaintimme ydinkeskustassa vahva valtti. Meiltä on lyhyt matka teatteriin ja konsertteihin ja mielellämme aikataulutamme ruokailut ryhmän oman ohjelman aikataulujen mukaisesti. Me huolehdimme, että kokonaisuus toimii joustavasti, Siltala lupaa.

Lapin maut kruunaavat juhlaillan

Lapland Hotelsin monikäyttöiset ja muokattavat tilat taipuvat monenlaiseen tunnelmaan rennosta juhlasta kokoukseen. Kirnussa onnistuvat vaivattomasti tarjoilut isommallekin ryhmälle, olipa kyseessä kokouskahvit, aamupalatarjoilu tai noutopöytä. Tilavaan ja monikäyttöiseen, Lapin mystiikkaa henkivään Kirnuun mahtuvat isommankin ryhmän juhlat. Tilaussauna Kuulea taas on oiva valinta tavallista parempaan saunailtaan tarjoiluineen.

Pohjoisen makumaailma on kaikissa tarjoiluissa mukana. Gallá Kitchen & Barin ravintolapäällikkö Teemu Kurikka kertoo ruokatuotteen olevan olennainen osa hotellin tapahtumapalveluja.

– Elämykselliset menut ja isommille seurueille hyvin sopiva pikkujoulujen noutopöytä on räätälöity pohjoisen parhaista raaka-aineista, kuten myös joulunajan juhlapöytä. Pohjoisen makujen joululounasta Gallá Kitchen & Barissa tarjotaan 11. 22.12. Sen yhteyteen onnistuu mainiosti vaikkapa lounaskokous.

Kotimaista kalaa luovalla otteella

Gallá Kitchen & Bar on vuoden 2023 kuopiolainen kalaravintola. Tämä näkyy myös juhlasesongin tarjoiluissa.

– Tarjolla on pohjoisten vesien kalaa, rautua, siikaa, lohta sekä haukea. Keittiömestarimme Janne Tirri on paitsi huippukokki myös pitkän linjan kalamies. Janne loihtii myös loistavia kasvisannoksia, eli huippumakuja on luvassa aitoon Lapin tyyliin, klassisia poro- ja muita liha-annoksia unohtamatta. Aitoja makuja on tarjolla aamusta iltaan viikon jokaisena päivänä, Teemu Kurikka kertoo.

 

Lapland Hotels Kuopio

Puijonkatu 32, 70110 Kuopio
kuopio@laplandhotels.com
puh. 017 552 8800
www.laplandhotels.com/kuopio

Myyntipalvelu
puh. 017 552 8802
sales.kuopio@laplandhotels.com

Gallá Kitchen & Bar
puh. 017 552 8803
www.kitchengalla.fi