Valikko Sulje

Luonto on ihan lähellä

Keihäsjärvellä lintuja pääsee bongaamaan vuonna 2019 valmistuneesta lintutornista.

Komeaa luontoa Savossa riittää yllin kyllin. Usein
kaikista upeimmat paikat löytyvät silloin, kun niiden saavuttamiseen näkee pientä vaivaa. Vaan pitkien vaellusten ja olemattomien teiden päähän ei noin vain taivalletakaan lastenrattaiden tai ikäihmisen kanssa. Onneksi myös esteettömiä luontokohteita löytyy.

Bongaa lintuja Keihäsjärvellä

Puolen tunnin ajomatkan päästä Kuopion keskustasta, Syvänniemeltä, löytyy Keihäsjärven lintutorni. Torniin pääsee kuuden metrin korkeudella olevalle katselutasanteelle saakka täysin esteettömästi. Vuonna 2019 valmistuneen tornin yhteydessä on myös nuotiopaikka. Pohjois-Savon ELY-keskus teki alueella lintuvesikunnostuksen saman vuoden kevättalvella, jolloin vedenpintaa nostettiin ja umpeenkasvanutta läpivirtausuomaa avarrettiin virtauksen parantamiseksi. Vesilinnuille ja lokeille rakennettiin myös pesimäsaarekkeita. Keihäsjärvelle kannattaakin suunnata erityisesti keväällä ja alkukesästä, jolloin linnustoa pääsee seuraamaan pesimäpuuhissaan.

Jylhiä maisemia ja kosken kuohuja

Tuovilanlahti sijaitsee reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Kuopiosta luoteeseen. Vireä ja idyllinen kylä palkittiin vuonna 2019 Pohjois-Savon Vuoden Kylä -palkinnolla. Kesäaikaan kylällä riittää tekemistä ja näkemistä. Tarjolla on kahviloita, kirpputoria ja historiaa. Tuovilanlahden satamasta löytyy kesäisin nuorisoseuran ylläpitämä kahvila, jossa maisemia voi ihailla kahvittelun lomassa.
Myös luonto on jo itsessään näkemisen arvoinen. Satama löytyy Tuovilanlahden päästä, jonka kapeus ja jylhät rannat tuovat mieleen Norjan vuonot. Ja niille, jotka haluavat jalkautua syvemmälle luonnon siimekseen, on lähettyvillä Kanjonin kierros, pituudeltaan 5,5 kilometriä, joka lähtee Tuovilanlahdelta. Polkua pitkin pääsee Korkeakoskelle, Suomen korkeimmalle vapaana virtaavalle koskelle. 36 hehtaarin suuruinen luonnonsuojelualue on maisemiltaan jylhä. Jos patikointi ei innosta, pääsee kosken yläjuoksulle siirtymään myös autolla, eikä parkkipaikalta tarvitse ottaa montaa askelta veden äärelle. Sen sijaan kosken alajuoksulle mielivän on syytä varautua jyrkkään porrastreeniin. Itsensä voi toki palkita savukalalla parin kilometrin jälkeen löytyvältä Löytyn Lohelta, jossa voi joko pyytää kalansa itse tai ostaa se valmiiksi savustettuna.

Neulamäen näköalat ja Puijon kansallismaisema

Kauniita maisemia löytyy toki myös Kuopion keskustasta. Helpoimmalla pääsee hurauttamalla Puijolle ja siellä hissillä ylös torniin kansallismaisemaa ihailemaan. Tornin lähettyviltä löytyy myös perheille sopiva luontopolku, joka yhdistelee luontoa ja virtuaalitekniikkaa.
Vähän vähemmän tunnettu näköalapaikka löytyy Neulamäen huipulta. Lenkkeilijät poikkeavat ihailemaan maisemia lenkkipolun varrelta, mutta tornin juurelle pääsee myös autolla. Navigaattoriin kannattaa naputella osoite Mahlatie 18. Kyseisestä risteyksestä oikealle kääntymällä pääsee perille asti hiekkatietä pitkin. Jo mäen päältä avautuvat hienot maisemat ja näkötorniin kiipeämällä näkymät avautuvat entistä komeammin Kallavedelle, Puijolle ja keskustaan.

Vuonomainen Tuovilanlahti on noin viisi kilometriä pitkä ja jyrkkien kallioseinämien muodostama. Lahden pohjukassa on satama ja kesällä toimiva idyllinen kahvila.