Valikko Sulje

Miehet keittiössä tositarkoituksella

Wille, Jape ja Sami kokkaushaasteen edessä helmat hulmuten.

Taannoinen kätevien emäntien ruokajuttumme sai niin innostuneen vastaanoton, että päätimme tarjota teille lisää toimituksemme kyökkiviisautta. Tällä kertaa koekeittiöön astelivat Jape, Sami ja Wille aikeenaan yllättää puolisot romanttisesti ruoalla.

Kuvaajankin sisällä asuu kulinaristi ja romantikko, toisen sisimmässä ehkä syvemmällä kuin toisella. Vaan mikä avuksi, kun kuvauskeikka venähtää ja kotiintuloaika ylivalottuu, eivätkä selitykset kuun optimaalisesta kulmasta suhteessa valon määrään mene enää läpi?
Kuvaajakolmikkomme jakaa takuuvarmat vinkit eväistä, jotka eivät jätä paatuneintakaan puolisoa kylmäksi.

Nakki on aerodynaaminen herkku

Willen kehittelemä ohje juontaa juurensa niukkoihin opiskeluaikoihin, tosin vuosien varrella Willen perushöystö on jalostunut keskiluokkaisempaan muotoon: ketsuppi on vaihtunut punaiseksi pestoksi. Ennen varsinaista ruoanlaittoa kuulijat kuitenkin perehdytetään nakkimakkaran syvimpään olemukseen. Erityisesti nakin muoto on ihmisen ruoansulatukselle ihanteellinen. Aerodynaamisen muotonsa ansiosta nakki sujahtaa perille vaikka kokonaisena, eikä jää reunoista kiinni kurkunperukoita korventamaan.
Lisää uutta informaatiota on luvassa. Oletko sinäkin aina mitannut ruoka-aineet hankalasti mittoja ja keittiövaakaa käyttäen? Turhaan.
– Kyllä ne siellä kaupassa ovat tämän valmiiksi miettineet. Täysi paketti tai purkki jokaista ainesosaa, silloin suhde on oikea. Maistelijat luonnehtivat Willen hurmaavaa nakkihöystöä termeillä konstailematon, rehti ja suoraviivainen.

Lämppärit – aina varma valinta

Jape puolestaan on kaivanut esille perintökalleuden. Lämppärit eli lämpimät voileivät valmistuvat grillillä, joka kestää isältä pojalle, kirjaimellisesti.
– Kun olin lapsi, tällä on tehty minulle leipiä ja nyt taas teen niitä omalle perheelle.
1970-luvun neuvostomuotoilusta inspiraationsa saanut grilli päihittää modernimmat kodinkoneet kuulemma kuusinolla.
Yleensä Japen lämppäribravuuri syntyy trendikkäästi ruokahävikin vähentämisen hengessä tortillapäivän jälkeen, jolloin leipiin saa kätevästi käytettyä viimeiset tortillatäytteet. Koska tähteitä ei tällä kertaa ole, meille tarjoillaan toiseksi parasta, eli tonnikala-aurajuustoleipiä.
– Tonnikalan, ananaksen, aurajuuston ja ketsupin yhdistelmä hivelee makuhermoja, Jape lupaa.

Tutkitusti tunnelmaa kohottava chiliriisi

Samin lähestymiskulma tehtävään poikkeaa hivenen toisista. Porvoon katkarapu-chiliriisi on tutkitusti toimiva resepti kotoisten konfliktitilanteiden purkamistilanteissa.
– Ajatus ruoasta rauhaneleenä syntyi itse asiassa tähän juttuun valmistautuessa. Aiemmin ei ollut moinen tullut edes mieleen. Mutta kappas, se toimi ja vaimo on tyytyväinen, Sami kertoo vieläkin hieman yllättyneenä.
Voimme siis todeta Savon XPressin olleen edesauttamassa ainakin yhden parisuhteen hyvinvointia. Ja Samin pitkällisen kokkausoperaation jälkeen voimme myös todeta, että resepti tosiaan toimii. Toimituksen esimaisteluraati on syötyään valmis antamaan anteeksi kaikki kepposet, mihin Tirkkonen sitten on mahtanut syyllistyäkään.

Japella oli käytössä ehta retromallinen voileipägrilli.