Valikko Sulje

Maastopyöräily on myös talvilaji

Pyöräilijä ei ole enää kummajainen talvisenkaan Puijon maisemassa.

Maastopyöräily on vuosi vuodelta kasvattanut suosiotaan ja lajin harrastajia tapaa luonnossa vuodenajasta riippumatta. Polulla etenevä pyöräilijä ei ole ollenkaan epätavallinen näky myöskään Puijon talvisessa metsämaisemassa.

Maastopyöräily on ollut kovassa kasvussa jo usean vuoden ajan monestakin syystä. Kuopion Pyöräilyseuran Pasi Savolainen on ajanut aktiivisesti jo neljännesvuosisadan ja nähnyt lajin kehittyvän lähes extreme-lajista koko perheen liikuntamuodoksi. Hänelle itselleen pyöräily on elämäntapa, johon liittyy paljon muutakin kuin oman kunnon ylläpito.
– Ihmisten teot oman hyvinvoinnin ja ympäristön parantamiseksi, olosuhteiden muuttuminen ja mahdollisuudet ympärivuotiseen pyöräilyyn sekä pyörien ja varusteiden kehittyminen, siinä syitä suosion kasvulle. Pyöräilijöitä on jo niin paljon, että joidenkin pyörämallien löytäminen kesken kesän on vaikeaa ja pyöräilyreitit ovat kovassa käytössä, monet ympärivuotisesti. Lajiin vihkiytyneet ajavat kaikkialla maailmassa, pyörällä mennään mantereelta toiselle.

Ajamisen alkuun talvella

Monelle lajia harrastamattomalle voivat talvipyöräilyn edut tulla yllätyksenä. Moni ostaa ensimmäisen pyöränsä keväällä tai kesällä, mutta Pasi Savolainen kääntääkin asian toisin päin. Harrastus kannattaa aloittaa talvella.
– Talvella reitit ovat kovaksi polkeentuneet ja oikein valituilla renkailla ajaminen käy hyvin. Toista on sulan maan aikaan, jolloin olosuhteet vaikkapa sadekeleillä voivat olla varsin haasteelliset. On liukkaita juurakoita, kiviä, kuoppia, mutaa ja muuta estettä, mikä talvella tasoittuu kuin luonnostaan. Talvella toki ajovarustukseen pitää kiinnittää tarkempi huomio, kerrospukeutuminen on valttia ja laadukkaisiin urheilutekstiileihin kannattaa panostaa. Kypärä ja muut suojat kuuluvat ehdottomasti asiaan tietenkin kaikkina vuodenaikoina, Pasi Savolainen muistuttaa.

Pyörällä Puijolle

Kuopion ensimmäinen merkitty maastopyöräilyreitistö löytyy Puijolta. Reitit ovat kesällä suurelta osin suhteellisen vaativia ja talvella helpompia. Reitistö kulkee koko Puijon selänteen yli aina Puijonsarveen saakka. Reitistölle pääsee helposti vaikkapa pesäpallostadionin parkkipaikalta, Puijon Majan takaa tai Puijonsarven merkkikiveltä.
Pasi Savolainen kertoo Puijon ajoreitistön syntyneen vuosien työn tuloksena.
– Nykyinen laaja reitistö on ollut olemassa parisen vuotta, mutta Puijolla ajettiin jo aiemminkin. Tällöin reitit olivat epävirallisia ja niitä risteili hieman missä sattuu, mikä ei tietenkään ole hyvä asia sen enempää luonnon kuin muidenkaan Puijolla liikkuvien kannalta. On ehdottomasti parempi, että on olemassa merkitty reitistö ja samalla myös sitä koskevat pelisäännöt. Homma pelaakin hyvin, mitään polkuraivoa ei ole ollut. Kunnioitamme muita lajeja, eikä tulisi mieleenkään lähteä ajelemaan vaikkapa latupohjille. Sulan maan aikaan reitillä ulkoillaan sujuvasti muiden liikkujien kanssa ja talvella reittiä tampataan yhdessä kävelijöiden ja polkujuoksijoiden kanssa, Pasi kertoo.

Lisätietoa www.kuopys.fi

Pasi Savolainen viihtyy pyörän selässä niin työmatkoilla kuin vapaa-ajallakin.