Valikko Sulje

Hyvin suunniteltu latausinfra takaa sähköautoilijoiden yhdenvertaisuuden

Jos taloyhtiössä on parkkihalli, kuuluu siellä nykypäivänä olla latausjärjestelmä sähköautoille, sanoo Kuopion Reimarin hallituksen puheenjohtaja Antti Hyvärinen.

Sähköautot yleistyvät ja sitä mukaa latauspaikkojen kysyntä kasvaa. Taloyhtiöille ja asukkaille latauspaikat ovat eduksi myös siksi, että ne kasvattavat kiinteistön ja osakkeiden arvoa. Latausjärjestelmän hankintaan pitää perehtyä tarkasti, jotta sekä tekniset että yhdenvertaisuuden näkökohdat tulevat asianmukaisesti huomioiduiksi.

Asunto-osakeyhtiö Kuopion Reimarille sähköautonalatauspaikkojen hankinta tuli ajankohtaiseksi keväällä 2021. Sähköauton omistajia oli aluksi vain pari, mutta hankinnan suunnittelussa otettiin laajempi kuva heti huomioon, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Antti Hyvärinen.
– Lähtökohtanamme oli, että kaikkia osakkaita tulee kohdella tasavertaisesti. Fintecon tarjouksesta saimme varmuuden siitä, että voimme taata kaikille 30 autopaikalle sähköistyksen nykyisillä johdotuksilla. Haimme ja saimme latausinfran rakentamiseen myös ARA:n avustuksen.
Autolatausjärjestelmän hankintaan taloyhtiö sai Kuopion Finteco LVIS Oy:ltä täyden palvelun, joka sisälsi kartoituksen, tarjouksen, suunnitelman ja asennuksen.
– Kartoituksessa käymme läpi muun muassa taloyhtiön sähköliittymän mitoituksen sekä pääkeskuksen ja mahdollisen kiinteistökeskuksen koot. Niiden perusteella laskemme, minkä verran sähkön käyttöä voidaan nykytilanteessa lisätä. Selvitämme myös millaisia muutoksia liittymään ja keskuksiin pitää tehdä, Fintecon sähköpuolen liiketoimintajohtaja Jukka Saukkonen kuvailee prosessia.
Hyväksytyn tarjouksen jälkeen projekti etenee ensin suunnitteluun ja sitten asennukseen. Tyypillinen autolatausjärjestelmäprojektin läpimenoaika on tällä hetkellä muutamia kuukausia. Kuopion Reimarin kohteessa asennustyöt olivat valmiit noin kuukaudessa.
– Asennus sujui asukkaiden kannalta melko vaivattomasti. Pientä käyttötaukoa siinä oli, ja autojen siirtelyä, jotta kattoasennukset saatiin tehtyä turvallisesti ja sujuvasti. Mitään ongelmia ei kuitenkaan ilmennyt. Asentajat olivat reippaita ja lupsakoita ammattimiehiä, joiden kanssa oli mukava välillä turistakin, Antti Hyvärinen muistelee.
Nyt latausjärjestelmä on tyytyväisten asukkaiden käytössä. Hyvärisen mukaan sähköautojakin on alkanut näkyä pihapiirissä jatkuvasti enemmän.
– Järjestelmään on tällä hetkellä asennettu osakkaille 12 latausasemaa. Kaksi lisäasemaa asennetaan alkuvuodesta. Tämä on hyvin joustava toimintatapa. Kaikkien ei tarvinnut ottaa latauspaikkaa heti, eikä hintojen pitäisi merkittävästi muuttua tulevaisuudessakaan.

Latausjärjestelmien määrä kasvaa kiihtyen

Yhä useampiin taloyhtiöihin hankitaan latausjärjestelmiä kysynnän kasvaessa yhtä mukaa sähköautojen määrän kanssa. Uusi latausjärjestelmä nostaa sekä kiinteistön että osakkeiden arvoa. Monelle asunnon vaihtajalle valinnan ratkaiseva tekijä saattaa olla mahdollisuus ladata sähköautoa.
– Hankintaa suunnitellessaan taloyhtiöiden pitää huomioida yhdenvertaisuusperiaate. Jos yhdelle autopaikalle luvataan autolatauksen asennus, pitää sama mahdollisuus pystyä tarjoamaan muillekin paikoille. Se saattaa vaatia isojakin muutoksia taloyhtiön sähköverkkoon varsinkin vanhoissa taloyhtiöissä, sanoo Fintecon Jukka Saukkonen.
Taloyhtiöiden kannattaa myös ottaa huomioon, että ARA myöntää avustuksia latauspisteiden edellyttämiin kiinteistöjen sähköjärjestelmien muutoksiin. Autolatausvalmiusta on viisasta tarkastella uudelleen aina esimerkiksi piharemonttien, pääkeskuksen tai kiinteistökeskuksen vaihdon ja liittymäkaapelin uusimisen yhteydessä. Finteco on taloyhtiöille täyden palvelun yhteistyökumppani, joka hoitaa koko projektin alusta loppuun asti.

Finteco asensi Kuopion Reimarin parkkihalliin alkuvaiheessa latauspaikat 12 autolle.

Kuopion Finteco LVIS OY

Itkonniemenkatu 19, 70500 Kuopio
Avoinna ma – pe klo 7.30 – 16.00
puh. 017 176 111, info@finteco.fi 
www.finteco.fi