Valikko Sulje

Itsekuria ja iskuvoimaa

Johanna Jääskeläinen viihtyy treeneissä.

Nyrkkeilyllä on urheilulajina pitkät perinteet, mutta se on vuosikymmenten kuluessa myös uudistunut ja monipuolistunut. Naisten mukaantulo kilpanyrkkeilyyn ja kuntonyrkkeilyn kasvava suosio ovat tuoneet saleille aivan uudenlaista vilinää, mikä näkyy positiivisesti myös Kuopion urheiluelämässä.

Kuopion Riento sai viime marraskuussa Rovaniemen SM-nyrkkeilyissä useita hyviä sijoituksia. Johanna Jääskeläinen raivasi tiensä aina loppuotteluun asti sarjassa N-64 ja Lassi Rissanen toi kultaa sarjassa M-60.
Johanna Jääskeläinen aloitti nyrkkeilyn seiskaluokalla Iisalmen Urheilu-Vesoissa. Lukion jälkeen laji jäi pariksi vuodeksi unohduksiin. Kuopioon muutettuaan ja aloitettuaan opiskelut yliopistolla Johanna ryhtyi taas treenaamaan. Hän palasi viime vuonna menestyksellisesti kisakehiin Kuopion Riennon riveissä.

Paluu kehiin toi SM-mitalin

Johannaa kiehtoo nyrkkeilyssä ennen kaikkea itsensä testaaminen ja haastaminen. Laji kysyy kovaa luontoa ja itsekurilla on suuri merkitys
– Vahvuuteni on halu treenata paljon ja säännöllisesti. Töitä treeneissä riittää, pelkällä kovalla kunnolla ei pärjää vaan myös tekniikan on oltava kunnossa. Itseluottamustakin tarvitaan, ja ehkäpä juuri sillä sektorilla oli suurin puutteeni marraskuun SM-loppuottelussa. Loppuottelupaikka oli pienoinen yllätys ja olisin voinut olla kehässä vieläkin aktiivisempi ja aloitteellisempi. Hopeamitali toi kuitenkin uskoa jatkoon, Johanna muistelee loppuvuoden jännittäviä kehätilanteita.

Naiset iskevät järjellä

Jukka Pasanen kertoo treenauksen lomassa valmennettavastaan. Kun Johanna pari vuotta sitten ensimmäisen kerran tuli salille, Pasanen tunnisti heti nyrkkeilylahjakkuuden.
– Päätin aloittaa Johannan kanssa pitkäjänteisen ja huolella suunnitellun valmentautumisen, jota ei hätäilemällä pilattaisi. Kehitystä on tapahtunut systemaattisen valmennuksen myötä. Peruskuntokausi hoidetaan huolella ja kilpailukuntoa hiotaan askel kerrallaan ja harkitusti. Kun kaikilla osa-alueilla on vielä parannettavaa, on myös kehitystä odotettavissa edelleen. Ennen kaikkea siksi, että fyysiseen talenttiin yhdistyy harjoituslahjakkuus. Johanna treenaa paljon ja tekee sen harkitusti. Pasanen kertoo Johannan olevan hyvä esimerkki naisnyrkkeilyn tehokkaasta ominaislaadusta.
– Uskallan väittää, että naiset ovat tunnollisempia treenaajia kuin miehet ja analyyttisempiä tekemisissään. Miehet kyllä juoksevat päänsä seinään, jos käsketään, mutta naiset vaativat perustelut ennen kuin juoksevat, Pasanen naurahtaa.

Urheilua opiskelun ehdoilla

Nyrkkeilyn arvo mitataan Johanna Jääskeläisen elämässä muutoinkin kuin ottelutuloksilla ja mitaleilla. Tavoitteita on, mutta suurimmat niistä ovat muualla kuin kehässä.
– Urheilu on minulle voimaa ja energiaa lataava asia, ei stressin ja paineiden aiheuttaja. Nyrkkeilyn kautta saan tehoja myös opiskeluun ja muuhun elämään. Opiskelen neljättä vuotta lääketieteellisessä tiedekunnassa ja opinnot vaativat oman panostuksensa. Olemme Jukan kanssa onnistuneet rytmittämään harjoittelun ja opiskelun toimivaksi kokonaisuudeksi. En tavoittele pakkomielteisesti arvokisoja tai ammattilaisuutta, vaan mahdolliset menestykset tulevat, jos ovat tullakseen. Minulle nyrkkeily on toki kamppailulaji, mutta pohjimmiltaan tärkeintä ottelua käyn oman itseni kanssa. Itsensä voittaminen on paras palkinto, Johanna tiivistää.

Nyrkkeily sopii kaikille

Johanna ja Jukka vinkkaavat nyrkkeilyn tarjoavan hyvän vaihtoehdon myös kuntoliikuntaan. Kuntonyrkkeily on tehokas tapa nostaa ja ylläpitää fyysistä kuntoa
– Se sopii hyvin kaikenikäisille junnuista senioreihin ja peruskurssin kautta mukaan pääsee helposti. Varusteiksi riittävän tavalliset kuntoilukamppeet. Hanskat löytyvät salilta seuran puolesta. Tervetuloa kokeilemaan, Johanna ja Jukka huikkaavat ja siirtyvät seuraavan harjoitteen pariin.

Jukka Pasanen saa itsekin hien pintaan, Johannan lyönneissä on tehoa.