Valikko Sulje

Kesäkuopiolainen Munkkiniemestä

Maarit Poussa haluaa tänä kesänä tutustua syvemmin Kuopion luontoon.

Kesällä Kuopiossa nähdään paljon tuttuja kesävieraita. Yksi heistä on Rauhalahti Teatterin Karavaanarit -näytelmässä esiintyvä näyttelijä, koomikko ja juontaja Maarit Poussa.

Muun muassa Salatut Elämät -sarjassa jo vuodesta 2014 Jutta Korhosen roolissa esiintynyt Maarit Poussa on monipuolinen taiteilija, jonka taiteilijuuden yksi kulmakivi on komiikka. Mistä se syntyy?

– On koomista, kun ihmiset, minäkin, ovat hirmu tosissaan jonkin asian kanssa. Kun jokin on erittäin totta ja totista, se on hirveän hauskaa. Tavallisimmin komiikka syntyy ihan arkisista asioista ja ihmisten asenteista. Tarkkailen koko ajan ympäristöäni ja hyvin usein nauran näkemälleni sisäisesti, Maarit paljastaa.

Johdattelua tunnelmasta toiseen

Maarit on myös suosittu juontaja, jonka työpanosta onnistuneen tapahtuman tärkeänä mahdollistajana osataan arvostaa.

– Juontajan rooli tapahtumassa on aivan oma juttunsa verrattuna vaikkapa sinänsä yhtä tärkeisiin kuuluttajan tai selostajan tehtäviin. Näin hiljattain Teatterikorkeakoulussa erään esityksen, jossa lapset olivat pääosassa. Esityksen juontaja oli myös lapsi, ja hänen avausspiikkiinsä jäi kirkkaana mieleen: ”Hei, mä olen teidän johdattelija”. Siinähän se juontotyön ydin juuri on. Hyvä juontaja johdattaa yleisön haluttuun tunnelmaan ja kulkee mukana fiiliksestä toiseen. Tämä on hyvä oivallus juontotyötä ajatellen.

Savvookii huastellaan

Näyttelijäliiton verkkosivuilla Maarit Poussan erikoistaitoina mainitaan myös murteet: lappi, savo, karjala ja häme. Ihanko oekeella laellako sitä savvoo huastellaan?

– Suattaahan tuota osatakkii, lajisa verran. Murteet tarttuvat hyvin herkästi, sillä omaksun kanssaihmisten puhetyylejä nopeasti. Niin kävi Iisalmessakin Koljonvirran teatterihommissa. Kun palasin etelään, oli tuliaisina yläsavolainen intonaatio. Murteiden auttava osaaminen kuuluu näyttelijän ammattiin, mutta vaikka olisin Kuopiossa vuoden, oppisin murteesta vain pelkän pintaraapaisun. Murre vaikuttaa myös ajatteluun eli puheiden sisältöön. Tämä tekee murteista niin mielenkiintoisia, Maarit pohtii.

Luonto rauhoittaa

Monipuolisten työtehtävien vastapainoksi Maarit on löytänyt yhä tiivistyvän luontosuhteen.

– Tykkään vaellella metsissä ja puistoissa koiran kanssa ja vuosi vuodelta tuntuu kuin luonto vetäisi koko ajan enemmän puoleensa. Olen onnellinen kantakaupunkilainen, mutta joskus mieleen tulee sekin ajatus, että josko vielä kerran majani rakentaisin veden äärelle mäntymetsän ympäröimälle tontille. Toinen vastapaino työlle on ihan tavallinen kotoilu villasukat jalassa ja kahvikuppi kädessä kirjoitellen, ei mitään sen monimutkaisempaa.

Maarit Poussa kertoo, että Kuopion seutu on hänelle tuttua Koljonvirta Teatterin ajoilta muutama vuosi sitten. Tälle kesälle fiilikset ovat olleet alusta lähtien erinomaiset.

– Kun ajelin kotoa Helsingistä Kuopioon, oli täällä kesä juuri puhjennut kukkaan ja ihastuin välittömästi. Kuopio on charmantti kaupunki kaikin tavoin. Asun veden äärellä Munkkiniemessä eli mikäs sen kotoisampaa kuin viettää kesää veden ympäröimässä vehreässä Kuopiossa. Odotan jo kovasti, että pääsen tutustumaan Kuopion moniin luontoliikuntapaikkoihin, esimerkiksi Puijon polkuihin ja luontoreitteihin.