Valikko Sulje

Myös kaupunginjohtaja on palvelutehtävässä

Soile Lahti on ylpeä kotikaupungistaan ja uskoo, että se on tulevaisuudessa vieläkin parempi paikka asua ja elää.

Tänä päivänä johtaminen on suurelta osin viestintää. Ihmisten kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat tärkeitä epävarmoina aikoina. Nämä asiat on sisäistettävä jos aikoo johtajana pärjätä, sanoo Kuopion uusi kaupunginjohtaja Soile Lahti.

Elokuussa Kuopion kaupunginjohtajana aloittavan Soile Lahden tausta on Ylä-Savossa. Pielavedellä syntynyt Lahti muutti kaksivuotiaana perheensä kanssa Lapinlahdelle, jossa hän kävi koulut ylioppilaaksi asti. Sieltä tie vei Tampereen yliopistoon, josta hän on valmistunut hallintotieteiden maisteriksi. Juristin osaaminen täydentyy tänä kesänä oikeustieteen maisterin tutkinnolla Itä-Suomen yliopistosta.

Heti valmistumisen jälkeen vuosituhannen alkuvuosina Lahti työllistyi ensin Valtiontalouden tarkastusvirastoon, sitten sisäministeriöön kuntaosastolle ylitarkastajaksi. Sisäministeriössä Lahden vastuulla oli kuntaliitokset ja niitä koskeva lainsäädäntö. Juuri noina vuosina Suomessa toteutui historian ensimmäinen suuri kuntaliitosten aalto.

– Yhteen aikaan kuntaliitosmappeja oli työpöydällä melkein kasoittain. Esittelin kuntaliitoksia valtioneuvostolle, muun muassa Kuopion ja Vehmersalmen liitoksen, Lahti muistelee.

Ministeriöpestin jälkeen Lahti sai käytännön kokemusta kuntakentältä Riihimäen kaupungin hallintopäällikkönä ennen palaamistaan kotimaakuntaan vuonna 2006, kun hänet valittiin Maaningan kunnanjohtajaksi. Tässä tehtävässä hän muun muassa esitteli valtuustolle Kuopion ja Maaningan yhdistymissopimuksen.

Kunnanjohtajuutta seuranneina vuosina Lahti työskenteli Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean johtajana sekä yksityisellä puolella toimitusjohtajana. Yrityselämä tuli tutuksi myös TE-toimiston johtajan tehtävässä. Viimeisimmäksi Lahti on toiminut aluehallintoviraston ylijohtajan tehtävässä, joka alkoi juuri parahiksi koronapandemian saapuessa Suomeen.

– En ehtinyt edes tavata kaikkia työntekijöitä ja kollegoita, ennen kuin poikkeusolot tulivat voimaan ja siirryimme kaikki etätöihin.

Asukkaiden tyytyväisyys on tärkeintä

Lahti pitää rikkautena, että on saanut nähdä ja olla mukana monenlaisissa tehtävissä. Laaja-alaisen kokemuksensa hän näkee ehdottomana vahvuutenaan johtajana.

– Jokaisesta työstä on jäänyt jotain hyödyllistä. Kaupunginjohtajan tehtävä on mielestäni aika täydellinen paketti, kun mietin omaa taustaani ja osaamistani. Työ tuntuu siksi todella innostavalta ja motivoivalta.

Kuopion visiona on olla hyvän elämän pääkaupunki. Sen toteutuminen tarkoittaa Lahden mukaan sitä, että asukkaat voivat hyvin, ovat tyytyväisiä palveluihin ja pääsevät vaikuttamaan kaupungin suuntaan.

– Täytyy pitää koko ajan kirkkaana mielessä, että kyseessä on nimenomaan asukkaiden itsehallinto. Hallinto ei ole mikään itseisarvo, vaan väline jolla tuottaa palveluita. Asukkaiden ja asiakkaiden asiat ovat ykkösasioita, jotka pitää hoitaa aina ensin. Sitä varten hallinto on olemassa, ei itseään.

Lahti sanoo, että kilpailu kaupunkien välillä on kovaa. Kuopiolla on oltava uskottava tarina ja konkreettiset toimenpiteet sitä tukemassa.

– En usko, että pelkästään mainonnalla ja markkinoinnilla pystytään rakentamaan todellista menestystä pitkällä aikavälillä, vaan sen täytyy syntyä aidosta asukaskokemuksesta, että täällä viihtyy ja uudet tulijat otetaan mielellään vastaan, ja että kaupungissa on yritysmyönteinen tekemisen ilmapiiri. Kiiltokuvia ei tarvita.

Ovi aina auki henkilöstölle

Lahti kertoo olevansa ylpeä kotikaupungistaan ja -seudustaan. Kuopio on vetovoimainen Itä-Suomen kasvukeskus, mutta laakereille ei ole varaa jäädä lepäämään.

– Talouden näkymät tulevat olemaan varmasti haasteelliset. Emme voi toimia niin kuin aina on toimittu, vaan on uudistuttava ja saatava enemmän aikaan samalla euromäärällä. On hyödynnettävä kumppaniemme kaikkea potentiaalia ja mietittävä, mitä uutta tämä aika mahdollistaa.

Työ aluehallintoviraston ylijohtajana koronavuosienpoikkeusoloissa osoitti Lahdelle arvojen merkityksen.

– Kun arvot oikeasti sisäisestään, ne todella ovat ankkuri, joka luo pysyvyyttä silloin kun kaikki ympärillä on epävarmaa. Haluan ilman muuta luoda positiivisen ja eteenpäin katsovan ilmapiirin. Ongelmia aina löytyy, mutta yritän aina suunnata eteenpäin kohti ratkaisuja. Sellaista ongelmaa ei olekaan, johon ei ratkaisua löydy. Pitkä kokemus tuo perspektiiviä tällaisiin tilanteisiin. Korona opetti myös, että tilanteiden muuttuessa nopeasti myös viestinnän on oltava nopeaa. Lisäksi sisäisen viestinnän pitää tulla ennen ulkoista viestintää.

Kaupunginjohtajan kuuluu myös antaa kasvot tekemiselle ja tuoda oma persoonansa esiin olemalla aktiivinen viestijä. Siinä taas ei ole muuta keinoa selvitä kuin olla oma itsensä.

Johtajana Lahden tyyli on asettaa tavoitteet ja auttaa jokaista tekemään parhaansa niiden saavuttamiseksi. Hänen oma ovensa on aina auki.

– Minun hommani on auttaa, että jokainen onnistuu työssään mahdollisimman hyvin. Yritän tukea niin, että työ olisi motivoivaa ja innostavaa. Paras tulos syntyy, kun ihmisen on hyvä olla työpaikassaan. Uskon vahvasti, että hyvää asukaskokemusta edeltää hyvä henkilöstökokemus.

Kaupunginjohtaja on itsekin yksi kaupunkilaisista

Mikä tulevan kaupunginjohtajan mielestä sitten on parasta Kuopiossa?

– Tykkään todella tästä ilmapiiristä, mikä meillä on. Välittömyys, iloisuus ja halu kohdata toisia. Täällä on erittäin hyvät edellytykset elää hyvää elämää. Elinkeinoelämä on monipuolinen, joten monen alan osaajille on töitä. Samaten yrittämiseen saa tukea. Ja ylipisto on tietenkin merkittävä vetovoimatekijä.

Keskustassa asuvan Lahden vapaa-ajan suosikkeja Kuopiossa ovat Puijon ja Väinölänniemen kaltaiset luonnonläheiset paikat. Musiikkikeskuksella kuorotaustainen Lahti viihtyy hyvin.

– Tykkään myös vanhoista rakennuksista ja vanhasta arkkitehtuurista. Sitä on onneksi Kuopiossa vielä jäljellä. Lauluharrastuksen pariin saatan puolestaan hyvinkin palata nyt, kun aikaa on vähän enemmän oikeustieteen opintojen valmistuttua.