Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content

Satu jatkaa Sampon perinnettä

Ihmiset ja ilmiöt

Muikkuravintola Sampon uuden ravintolapäällikön mottona on kohdella jokaista asiakasta niin hyvin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Samalla tavalla hän haluaa huomioida alaisensakin.

Syyskuussa lehdessä komeili työpaikkailmoitus, jossa etsittiin uutta ravintolapäällikköä Sampoon. Siellä Satu Poussa oli istunut iltaa ensimmäisen kerran jo 1980-luvun lopulla.
– En lukenut kuin otsikon kun totesin itselleni, että tuo paikka on minun, hän nauraa.
Näin kävikin, sillä Poussa vakuutti haastattelijat vahvuuksillaan. Niiksi hän luettelee pitkän kokemuksen, iloisuuden ja kuuntelutaidon. Päällikön tittelistä huolimatta Poussa aikoo olla mukana myös niin sanotussa suorittavassa työssä.
– Otan jokaisen asiakkaan vastaan hymyillen ja haluan, että hän tuntee olevansa tervetullut. Olen oma itseni ja kuuntelen paitsi asiakkaita myös henkilökuntaa. Haluan, että työntekijöillä on hyvä olla alaisenani. Työuralla mottoni on ollut kohdella ihmisiä niin kuin haluaisin itseäni kohdeltavan. Tämä periaate on kantanut kohta 35 vuoden ajan.

Kuopiolainen ravintolakulttuuri on edelleen elävä

Kuopion ravintolaelämä on nykyään aivan toisen näköinen kuin Satu Poussan aloittaessa uraansa. Moni lähes ikuiseksi luultu ravintola Henkasta lähtien on joutunut lopettamaan. Samalla myös ravintolassa käymisen luonne on muuttunut. Kuopion ravintolatarjonnasta on tullut paljon monipuolisempi kuin aikaisemmin, mikä on taannut ravintolakulttuurin elinvoiman.
– Juomakulttuuri on ainakin muuttunut parempaan suuntaan. Sellaista kännäämistä ei enää arvosteta. Kapakkaan ei enää mennä ryyppäämään, vaan asiakkaat haluavat kokonaiselämyksen ruokineen ja juomineen. Nykyinen hyvinvointitrendi näkyy myös ravintolaelämässä. Toisaalta työntekijän näkökulmasta ravintola-ala on paljon hektisempi, kun työntekijöitä on aiempaa vähemmän.

Sampon perinne kantaa

Satu Poussa kertoo olevansa ylpeä päästessään jatkamaan Sampon yli 90-vuotista historiaa. Kuopiolainen perinne tulee hänen mukaansa kantamaan vielä pitkälle tulevaisuuteen. Sen takaajina ovat ainutlaatuinen miljöö ja kaupungin ystävällisin palvelu.
– Arvostan Sampoa ja sen pitkää historiaa suunnattomasti. Tämä on vain niin viehättävä ja leimallisesti kuopiolainen paikka. Me Sampossa luotamme siihen mitä teemme, meillä on perusta valmiina ja perinne puolellamme.

Share This

Jaa tämä juttu!

Voit jakaa jutun Facebookiin tai Twitteriin.