Valikko Sulje

Shanghain valoista Kuopion rauhaan

Chenjie Hao pääsi muuttamaan poikansa Samin kanssa uuteen kotiin Saaristokaupunkiin vuoden vaihteessa. Paljon suomalaisempi ei maisema voisi olla, kun uuden kodin takapihalta avautuu järvimaisema. Ja rannasta löytyy tietenkin sauna ja avanto.

Chenjie Hao on muuttanut Kiinasta Savoon jo kahdesti. Suomessa avautuvat avarammat maisemat, myös henkisesti.

Chenjie Hao muutti Suomeen ja Kuopioon noin vuosi sitten. Tämä ei kuitenkaan ole hänen ensimmäinen talvensa Savossa, sillä ensimmäisen kerran hän tuli Suomeen vaihto-oppilaana jo vuonna 2005. Tuolloin maailmalle veti halu nähdä maailmaa ja tunne siitä, ettei oma ajattelutapa täysin sopinut kiinalaiseen yhteiskuntaan.
– Olen luonteeltani utelias ja halusin kokea jotakin erilaista. Kiinassa opiskelu on jäykkää. Kaikkien pitää ajatella ja toimia samalla tavalla. En ymmärtänyt sitä, käyttäydyin eri tavalla ja jouduin siksi vaikeuksiin. Opettajat sanoivat, että jos jatkaisin samaan tapaan, minulla ei olisi tulevaisuutta. Ja opettajilla on Kiinassa paljon valtaa, hän muistelee.
Muutamat opiskelukavereista lähtivät vaihto-oppilaiksi ulkomaille ja Hao kysyi vanhemmiltaan, voisiko hänkin lähteä.
– Heillä ei ollut varaa kustantaa opintojani Yhdysvalloissa tai muissa kalliimmissa maissa, mutta he lupasivat, että saisin lähteä, jos löytäisin huokeamman vaihtoehdon. Silloin kuvioihin tuli mukaan Suomi. Emme tienneet maasta oikeastaan mitään etukäteen, joten vanhempani ottivat riskin, kun päästivät minut matkaan.

Kunnianhimo kyyditti opiskelua

Tullessaan Varkauteen opiskelemaan hän oli ensimmäistä kertaa ulkomailla. Jos kulttuurishokkia olikin, sopeutui Hao uuteen opiskelukulttuuriin hyvin.
– En ollut muutokseen valmistautunut, mutta olin sen kanssa sinut. Suomessa opettajat antoivat vapauden ajatella ja tehdä asioita omalla tavalla. Yhtä äkkiä virheiden tekeminen ei ollutkaan väärin.
Sen sijaan elämä kampuksen ulkopuolella oli hankalaa. Ensimmäinen talvi oli hyvin kylmä, eikä opiskelijalla ollut paljoa rahaa käytössään. Ystävystyminen ei ollut helppoa. Nuorta miestä ajoi kuitenkin kunnianhimo ja halu menestyä.
– Halusin näyttää, että opettajani Kiinassa olivat väärässä. Yritin saada korkeimmat arvosanat kaikista kursseista.
Varkauden jälkeen hän siirtyi opiskelemaan Göteborgiin, Ruotsiin.
– Se oli melkein suurempi kulttuurishokki, kuin muutto Suomeen! Luulin, että ero Pohjoismaiden välillä olisi pieni, mutta ruotsalaiset olivat paljon välittömämpiä ja puhuivat paljon.
Opiskelujen jälkeen Hao sai hyvän työpaikan monikansallisesta yhtiöstä ja muutti takaisin Shanghaihin. Hän piti edelleen yhteyttä myös suomalaisiin opiskelukavereihin ja sitä kautta avautui mahdollisuus tehdä yhteistyötä suomalaisen yhtiön kanssa, joka tarvitsi apua Kiinan markkinoille pääsemisessä.
– Viiden vuoden jälkeen irtisanouduin työstäni ja perustin oman yrityksen. Jälkeen päin ajateltuna aliarvioin sen, kuinka paljon iso yritys kannattelee työntekijäänsä. Huomasin sen, kun olin yrittäjä ja jouduin tekemään kaiken itse. Toisaalta opin noina vuosina paljon. Yrittäjyys oli antoisaa, mutta perheelleni ja pojalleni minulla oli monta vuotta liian vähän aikaa.
Nykyisin Chenjie Hao työskentelee Savonia-ammattikorkeakoululla koulutusviennin asiantuntijana. Aluksi hän työskenteli Shanghaista käsin, mutta muutti Kuopioon noin vuosi sitten. Yksi keskeinen syy muuttaa Suomeen oli tarjota pojalle tilaa kasvaa ja kehittyä.
– Kun poikani meni kouluun Kiinassa, huomasin, että asiat opetetaan täsmälleen samalla tavalla kuin omassa lapsuudessani. Vanhempien myös oletetaan osallistuvan opettamiseen. Meillä onkin vitsi siitä, kuinka ihminen oppii asiat elämässään kolme kertaa: ensin ollessaan koulussa itse, sitten opettaessaan ne lapsilleen ja kolmanneksi vielä lastenlapsilleen. Kysyn joka viikko pojaltani, haluaako hän palata takaisin, mutta hän ei tahdo. Pidämme suomalaisesta koulusta, täällä leikki on osa oppimista.
Korona-aika toki on tuonut vuoteen omat varjonsa, sillä Haon puoliso asuu vielä Shanghaissa. Kiinassa koronarajoitukset ovat tiukat ja maahan tuleminen edellyttää pitkää karanteenia, joten matkustaminen maahan ei lomilla onnistu. Mutta onneksi tietoliikenneyhteydet pelaavat päivittäin.

Suurkaupunkia ei ole ikävä

Muutos Shanghain kaltaisesta metropolista pieneen Kuopioon voi tuntua ulkopuolisesta suurelta, mutta Hao ei kaipaa suurkaupungin vilinää.
– Ihmiset usein unohtavat, että Shanghai on niin suuri kaupunki, etteivät paikallisetkaan ole käyneet joka paikassa. Monet tunnetut kohteet ovat vain turisteja varten, en ole itse käynyt niissä koskaan. Elämä suurkaupungissa on oikeastaan aika tylsää ja rajoittuu tietyille alueille. En ikävöi ollenkaan ruuhkia, täysiä junia ja kahta työmatkoihin päivässä kuluvaa tuntia. Kuopiossa pääsen kävellen kymmenessä minuutissa joka paikkaan
Myös ihmisten väliset suhteet ovat Suomessa välittömämpiä.
– Täällä koko yhteiskunta on rakennettu ihmisten väliselle luottamukselle. Kiinassa luottamus täytyy aina ensin ansaita.