Valikko Sulje

Tärkeitä yhteisöjä ja rakkaita ystävyyssuhteita vapaaehtoistyöstä

Ikäihmisenä aikaa itselle tärkeille asioille on enemmän. Eläkevuodet eivät käy tylsiksi, kun voi keskittyä täysipainoisesti siihen, mistä nauttii. Terttu Sandelinille liikunta ja kulttuuri ovat peruspilarit, joille hän arkensa hyvinvoinnin rakentaa. Ne pitävät hänet kehonsa ja mielensä kunnossa ja virkeinä.

Kun työuran päätös alkoi häämöttää, Terttu Sandelin halusi jotain, jonka avulla pitää huolta omasta toimintakyvystään ja auttaa samalla muita. Ratkaisu löytyi liikunnasta: Sandelin kouluttautui ryhmäliikunnanohjaajaksi ollessaan jo yli viisikymppinen. Nyt hän on vetänyt viikoittaisia jumpparyhmiään reilun viidentoista vuoden ajan.
– Saan päivittäisen liikunta-annokseni ryhmien vetäjänä. Pysyn itse kunnossa ja saan liikunnasta iloa ja intoa päiviini. Ohjaajana parasta on, kun voin jakaa sitä muille. Liikunta on sosiaalista yhteistä tekemistä, jolla on tärkeä merkitys ikäihmisille.

Liikunta täyttää monia perustarpeita

Tällä hetkellä Sandelin ohjaa keskimäärin neljää ryhmää viikossa. Hänen tuntinsa keskittyvät kuntojumppaan ja kehonhuoltoon. Tärkeintä on, että tuntien sisällöt ovat sellaisia, että jokainen voi osallistua oman kuntonsa ja kykynsä mukaan. Kun tunnit ovat osallistujille mielekkäitä, myös liikunnan yhteisöllinen luonne pääsee esiin.
– Olen nähnyt monta kertaa, miten ryhmän kävijöistä muodostuu oma läheinen yhteisönsä, ikään kuin perheen jatke, jonka jäsenet tapaavat toisiaan muuallakin kuin tunneilla.
Ikäihmisten kohdalla Sandelin pitää tärkeänä, että liikuntapalvelut ovat yhtä lähellä ja saavutettavissa kuin muutkin peruspalvelut. Matalan kynnyksen liikunta on avainasemassa yksinäisyyden ehkäisemisessä.
– Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisen lisäksi liikunnan avulla voi toteuttaa myös sosiaalisia tarpeitaan. Tekemistä löytyy, kunhan vain ensin tulee lähdettyä kotoa. Saavutettavuus mahdollistaa liikkumisen muodostumisen elämäntavaksi.

Taide on parhaimmillaan ystävän kanssa koettuna

Vastapainoa liikunnalle Terttu Sandelin saa kulttuurista. Kulttuuriluotsitoiminnassa hän on ollut mukana nyt parin vuoden ajan. Korona tosin sotki suunnitelmat tyystin, mutta viime syksynä toiminta jatkui taas täysipainoisesti ja Sandelinkin sai oman luotsattavansa. Yhdessä he käyvät Kuopion eri kulttuurikohteissa ja -tapahtumissa.
– Mietimme yhdessä, mitä voisimme seuraavalla tapaamisella tehdä. Käymme esimerkiksi ulkoilemassa kulttuuririentojen ohella. Tämä on oikeastaan enemmän ystävätoimintaa. Meillä käyvät kemiat hyvin yhteen ja on ihanaa, että vielä vanhanakin voi saada uuden ystävän.
Erityisesti Sandelin ja hänen ystävänsä nauttivat teatterista ja konserteista. Myös taidemuseon Da Vinci -näyttely oli syyskauden parhaita elämyksiä.
– Taide pitää mielen virkeänä ja asioita voi katsoa uusin silmin. Siihen Kuopion kulttuuritarjonta antaa kyllä mahdollisuuden.

Tärkeat asiat tasapainossa

Terttu Sandelinille tärkeitä ovat perhe, sukulaiset, ystävät ja harrastukset. Niiden ollessa tasapainossa elämä on rikasta. Liikunnasta ja kulttuurista saatu ilo ja nautinto eivät väljähdy, kun niiden pariin hakeutuu omaehtoisesti tähtäimessään oman jaksamisen ja toimintakyvyn ylläpitäminen.
– Kun on mieluista tekemistä ja fyysinen kunto sen mahdollistaa, elämänlaatu pysyy korkealla. Elämäni on aika vapaata. Arkeen mahtuu monenlaista, kunhan vain jaksaa vielä innostua. Jokainen voi löytää oman juttunsa, josta nauttia omien voimavarojensa mukaan.

Maksuton Liikuntaluuri

Kuopion liikunnanohjaajat ovat aloittaneet maksuttoman Liikuntaluuri-palvelun kuntalaisille. Liikuntaluurista saat tietoa, vinkkejä ja virikkeitä liikuntaan
liittyvissä asioissa.
Liikuntaluuri palvelee torstaisin 12 – 14
puh. 044 718 2505, myös WhatsApp, also in English
Kaikki Kuopion yli 700 liikuntapaikkaa löydät osoitteesta https://liikkuvakuopio.fi/

Kulttuuriluotsitoiminta ikääntyneille

Kulttuuriluotsit ovat Kuopion kaupungin kouluttamia vapaaehtoisia kulttuuritarjontaan perehtyneitä vertaisohjaajia, jonka voi pyytää seuraksi mm. museoon, taidenäyttelyyn, teatteriin sekä kaupunginorkesterin tai Kuopion konservatorion konsertteihin. Kulttuuriluotsit toimivat myös esimerkiksi asumisyksIköissä ja toimintakeskuksissa.
Lisätiedot: kulttuurisuunnittelija p. 044 7182 469