Valikko Sulje

Menopeli menneeseen

Kun Sari Hoffrén ja Helmi Orvokki ovat liikenteessä, päät kääntyvät. Helmi Orvokki on vuosimallin 1958 Oldsmobile Super 88 HT ja Sari hänen omistajansa.

Saria vanhat kulkupelit ovat viehättäneet nuoresta asti niin autoissa kuin moottoripyörissä. Muotoilu viehättää silmää ja ääni korvaa.
– Soundi on erilainen. Kun käynnistän vanhan rouvan, ääni on kaunis ja rämisemätön, mutta kun moottoritiellä polkaisen kaasupoljinta, räyhäkkyyttä löytyy, hän kuvailee.
Helmi Orvokilla on hänelle erityinen merkitys, sillä se on hänen isänsä lapsuusystävän aikoinaan Kaliforniasta Suomeen tuoma. Vastaavanlaisia ajaa harvemmin Suomen maanteillä vastaan.
– Tällä autolla on tarina, kun se liittyy isäni ja hänen ystävänsä nuoruuteen, joten se ei ole pelkkä auto. Enkä vähässä tingassa siitä ole valmis luopumaan. Mutta jos piikki olisi auki ja säilytystilaa riittäisi, niin kyllä haluaisin rinnalle myös 1960-luvun avo-Mustangin ja sitten talviautoksi nykyaikaisen Mustangin.

Asu autoa myöten

Helmi Orvokki on sen verran arvokas ilmestys, että yleensä kuskinkin tekee mieli pukeutua sen arvon mukaisesti.
– Voihan autolla toki ajella ihan normivaatteissakin, mutta kyllä kauniina kesäiltana tekee mieli panostaa myös pukeutumiseen. Ja muutaman kerran kesässä lähteä liikenteeseen ihan täydessä 50-luvun tällingissä. Siinä on kyllä hirveä homma, kun kaksi tuntia täytyy puunata itseään ennen kuin pääsee liikkeelle, Sari nauraa.
Vastaavasti huomiokin on taattu. Sari kertoo taannoisesta kesäillasta, kun hän lähti ajelulle ystävänsä kanssa, joka astui Helmi Orvokin kyytiin ensi kertaa.
– Hän katsoi vähän pitkään, kun lähtiessä neuvoin, että minä ajan ja sinä vilkutat. Ja vilkutella hän tosiaan sai, kun ajettiin Tahkolle. Ennen kaikkea pikkupojat ja vanhemmat miehet villiintyvät Helmi Orvokin nähdessään, vieläpä naisen ajamana.

Nainen ei ole vain koriste

Toisaalta nainen vanhan ajoneuvon omistajana on vielä 2020-luvulla monelle vieras asia. Sen myös Sari Hoffrén on saanut huomata.
– Vanhojen autojen kokoontumisajoissa huomaan toisinaan, että vaikka seison auton vierellä, ihmiset eivät tule kysymään minulta mitään, vaan katseellaan etsivät miestä juttukumppaniksi. Vieläkin jotkut ajattelevat, että nainen on vain auton vierellä keikistelevä koriste ja se on tylsää. Mutta lähtökohtaisesti autotapahtumissa tapaa todella mukavia ihmisiä, samanhenkisiä tyyppejä, joiden kanssa on mukava keskustella niin autoista kuin kaikesta muustakin, Sari lisää.

Kesä, auto ja rock’n roll

Jo Oldsmobileen astuminen on elämys, eikä ole liioiteltua sanoa, että auto on aikakone menneeseen ja menolippu toiseen todellisuuteen. Arkihuolet unohtuvat.
– Silloin on tunnelma kohdallaan, kun on kaunis kesäilta, alla letkeäliikkeinen auto ja autossa soi aito rock’n roll.


Sari Hoffrén ja Helmi-Orvokki herättävät kesäiltaisin positiivista huomiota.