Valikko Sulje

Erälle ensin Carlsonin kautta

Itsekin aktiivisesti metsästävällä Matti Pöyhösellä on 40 vuoden kokemus metsästys- ja erämyyjän työstä.

Tavaratalouudistuksen myötä Carlsonin urheilu- ja vapaa-aikaosasto muutti saman katon alle torin laidalle. Palvelusta vastaavat edelleen huippumyyjät, joilla on erityisasiantuntijuutta niin urheilusta, metsästyksestä kuin retkeilystä.

Carlsonin urheilu- ja eräosasto on erämiehen ja -naisen ykköskohde Kuopion keskustassa. Sieltä metsästäjä saa kaiken tarvitsemansa kaluston aseista, patruunoista ja optiikasta vaatteisiin, jalkineisiin ja muihin varusteisiin. Asevalikoiman laadun takaavat vahvat, tunnetut brändit kuten Sako, Tikka, Beretta ja Benelli.

– Koska olemme toimineet alalla hyvin pitkään, olemme saaneet poimittua hyviä yhteistyökumppaneita, mikä on tietty varmuustekijä asiakkaalle. Ja jos jotain tiettyä asetta ei ole hyllyssämme, voimme tilata sen suoraan maahantuojalta, kunhan sitä vain on heillä saatavilla. Pystymme siis palvelemaan yksilöllisemmin ja joustavammin kuin moni ketjuliike, Matti Pöyhönen kertoo.

Pöyhönen osaa neuvoa metsästäjää kysymyksessä kuin kysymyksessä. Hän kannustaa miettimään asehankintaa niin sanotusti pidemmällä tähtäyksellä.

Varsinkin aloittava metsästäjä hankkii aseen usein vain yksi käyttötarkoitus mielessään, mutta ei välttämättä ota huomioon, että mieli voi muuttua ja tarpeet vaihdella. Sitä sitten pohditaan yhdessä ja pyritään löytämään ratkaisu, joka palvelee mahdollisimman monipuolisesti myös myöhemmin.

Tarjonta laajenee

Sen lisäksi, että ase soveltuu käyttötarkoitukseensa, pitää sen sopia myös käyttäjälleen. Aseen mitoitus on yksilöllinen. Pöyhönen sanoo, että valikoima on kasvanut sitä mukaa kun uusia harrastajia on löytänyt harrastuksen pariin.

– Erityisesti naisten parissa metsästysharrastuksen suosio on kasvussa. Uusia metsästäjiä tulee naisten puolelta paljon. Sen myötä myös aseisiin on tullut lisää valikoimaa. On nimenomaan myönteistä kehitystä, kun vaihtoehtoja on enemmän.

Myös uutta kalustoa säännöllisesti hankkivien aktiivisten metsästäjien määrä on kasvussa.

– Ennenhän metsästettiin samalla aseella vuosikymmenet. Nykyään kalustoa uusitaan huomattavasti tiheämmin, ja aseita hankitaan useita eri käyttötarkoituksiin.

Nykypäivän metsästykseen liittyy olennaisesti myös elektroniikka. Koiratutkat, riistakamerat ja lyhytaaltopuhelimet ovat olleet perusvälineitä jo pitkään, mutta viime vuosina myös elektronisten kuulosuojainten käyttö on yleistynyt metsästyksessä.

Carlsonin mallistosta löytyy polkupyöriä maantielle, kaupunkiin ja metsäpoluille – lapsille, nuorille ja aikuisille.

Reput ja rinkat tarjoavat eräretkille käytännöllisyyttä, monipuolista värimaailmaa ja sopivasti muodikkuutta.

Satsaa kunnon kamppeisiin

Liikkui luonnossa metsästäen tai muuten vain retkeillen, asianmukaiset vaatteet ja varusteet ovat kaiken perusta. Enää ylle ei pueta samaa kalvopukua kesät talvet, vaan asu valitaan olosuhteiden mukaan.

– Helteellä otetaan kevyempi asu, tuulisella ja märällä kelillä oma suojaavampi vaatekokonaisuutensa. Metsästäjätkin ovat nykyään oppineet kerrospukeutumiseen, Pöyhönen toteaa.

Yhtä suuri merkitys on sopivilla jalkineilla. Se on osa-alue, johon kannattaa paneutua huolellisesti ja tehdä valinta harkiten käyttötarkoituksen mukaan. Osa menee kevyillä, toiset vettä pitävillä ja korkeavartisilla. Kylmemmillä keleillä tarvitaan puolestaan lämpöominaisuuksia.

– Vaelluskengät on valittava huolella. Pitää hankkia kengät, jotka on sovittanut ja todennut hyviksi. Pelkkä kokonumero laatikon kyljessä ei kerro sopiiko pari varmasti, Pöyhönen muistuttaa.

Luonnossa liikkujat löytävät Carlsonilta kaikki välineet sekä lyhyille että pidemmille reissuille. Laajassa valikoimassa on laadukkaita tuotteita jokaiseen tarpeeseen ja jokaisessa hintaluokassa.

Urheiluosaston kenkävalikoimassa on uusimpia malleja kesän lenkkipoluille, Nelli Martikainen esittelee.

Carlson Kuopio

Haapaniemenkatu 22, 70110 Kuopio
avoinna ma – pe 9 – 19, la 10 – 17
Urheilu ja erä
puh. 020 742 7058
www.carlson.fi